• Omistajan oikeusturva ontuu eläinsuojeluvalvonnoissa

    Eläinten omistajan tai haltijan oikeusturva toteutuu suomalaisessa eläinsuojeluvalvonnassa huolestuttavan heikosti.
    Maatalous
    10.10.201107:00
    MT toimitus

    Vuosina 1996–2006 omistajan laillinen oikeus tulla kuulluksi täyttyi alle kolmanneksessa tarkastuksista. Perusteluja eläinsuojelupäätöksille annettiin vielä harvemmin.

    ”Tulokset ovat pöyristyttäviä sekä eläinten että niiden omistajien kannalta”, sanoo tuotanto- ja teuraseläimiä koskevasta eläinsuojeluvalvonnasta väitöskirjaa viimeistelevä tutkija Birgitta Wahlberg Åbo Akademista.

    Hän uskoo omistajien huomiotta jättämisen heijastuvan myös eläinten hyvinvointiin.

    ”Tie eläinten hyvinvointiin käy omistajan kautta, nämä asiat kulkevat käsi kädessä”, Wahlberg sanoo.

    Hän kävi tutkimustaan varten läpi yli 10 000 eläinsuojeluviranomaisten laatimaa asiakirjaa, joista suurin osa on kunnaneläinlääkärien kirjaamia.

    Joukossa oli epäselvien kirjausten lisäksi runsaasti merkkejä valvovien eläinlääkärien välinpitämättömyydestä niin tuotantoeläintiloilla kuin teurastamoissakin.

    Artikkelin aiheet
    eläinsuojelu
    oikeusturva
    eläinten hyvinvointi
    valvonta
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle