• HK Scanin tulos oli sopimustuottajalle pettymys, mutta hän uskoo silti yhtiön tulevaisuuteen

    Rauman-tehtaan ongelmat eivät ole näkyneet tilalla asti, Jouni Tuomola kertoo.
    HK Scan on Tuomolan mielestä tehnyt hyviä avauksia, kuten mallin, jossa broilerit kuoriutuvat tilalla. ”Tuntuu siltä, että uusi menetelmä parantaa linnun hyvinvointia.”
    HK Scan on Tuomolan mielestä tehnyt hyviä avauksia, kuten mallin, jossa broilerit kuoriutuvat tilalla. ”Tuntuu siltä, että uusi menetelmä parantaa linnun hyvinvointia.” Kuva: Pasi Leino
    Maatalous
    9.2.201812:34
    Satu Lehtonen

    HK Scanin tappiollinen tulos oli pettymys, yhtiön sopimustuottaja ja LSO:n edustajiston jäsen, loimaalainen Jouni Tuomola toteaa.

    ”Yhtiössä ei selvästi ole osattu arvioida uuden siipikarjateurastamon käynnistämisen vaatimaa aikaa ja resursseja.”

    Toisaalta Tuomola toteaa, että kyseessä on kertaluonteinen asia.

    ”Kun tehdas saadaan kunnolla käyntiin, tuloskin toivon mukaan korjaantuu. Sen pitäisi olla hyvä ja kilpailukykyinen laitos”, hän arvioi.

    Tuomolan tuntuman mukaan kaupoissa tyhjinä ammottaneet broilerihyllyt ovat alkaneet vuodenvaihteen jälkeen täyttyä.

    Erityisen tyytyväinen hän on siihen, että tarjolla on myös kokonaan uusia, vasta lanseerattuja broileri­tuotteita – tuotekehitys toimii.

    Broilerinlihan kulutus kasvaa koko ajan, Tuomola muistuttaa.

    ”Kyllä minulla on uskoa tulevaisuuteen, sekä alan että HK Scanin.”

    Tuomolan tilalla on 75 000 broileria. Niiden rehuksi tuotetaan omilla pelloilla vehnää. Muut viljelykasvit ovat ohra ja kaura.

    Rauman ongelmat eivät ole tilalla näkyneet. Tuotantoa ei ole tarvinnut vähentää.

    ”Kasvatusrytmi on ollut normaali ja kasvatuserien väliset siivoustauot tavanomaiset, 2–3 viikon mittaiset.”

    Tuomola löytää HK Scanin tilinpäätöstiedotteesta paljon hyvää. Uuden tilalta haarukkaan -strategian painopisteitä ovat muun muassa markkinajohtajuus siipikarjassa sekä tiivis yhteistyö tuottajien kanssa.

    Yhteistyöhön hän on tähänkin asti ollut tyytyväinen.

    ”Uusia toimintatapoja on kehitetty ja kehitetään.”

    Tuomolalla itsellään on tällä hetkellä yhdessä osastossa ensimmäinen tilalla kuoriutunut lintuerä. Toisen osaston hautomossa kuoriutuneisiin verrattuna tilalla kuoriutuneet ovat kasvaneet paremmin ja niiden kuolleisuus on ollut pienempi.

    ”Tuntuu siltä, että uusi menetelmä parantaa linnun hyvinvointia.”

    Artikkelin aiheet
    HK Scan
    siipikarja
    broileri
    maatalous
    tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle