• Tuhansien eurojen arvosta hevosheinäpaaleja joutui todennäköisesti varkaiden saaliiksi Janakkalassa ‒ tuottaja varoittaa myös muita tiloja

    Varkauden kohteeksi joutunut tuottaja Heikki Linna kehottaa muitakin tiloja seuraamaan paali- ja polttoainevarastojaan. Hän myös toivoo, että joku olisi kiinnittänyt huomiota yllättäin ilmestyneeseen paalirivistöön tai kadonneissa paaleissa olleisiin merkintöihin.
    Vain muutama paali hevosheinää oli jäljellä, kun Heikki Linna meni hakemaan kuormaa heinät varanneelle tallille kuljetettavaksi. Osassa paaleista oli sama merkintä kuin kuvan ylimmässä paalissa.
    Vain muutama paali hevosheinää oli jäljellä, kun Heikki Linna meni hakemaan kuormaa heinät varanneelle tallille kuljetettavaksi. Osassa paaleista oli sama merkintä kuin kuvan ylimmässä paalissa.  Kuva: Heikki Linna
    Maatalous|Maatalous
    5.5.202217:00
    Terhi Torikka

    Janakkalalaiselta maitotilalta on kadonnut yli 70 pyöröpaalia muoviin käärittyä hevosille tarkoitettua laadukasta säilöheinää.

    Epäillyn varkauden arvo on 5 000–6 000 euroa, kertoo maidontuottaja ja säilörehu-urakoitsija Heikki Linna.

    Paalit sijaitsivat parin kilometrin päässä tilakeskuksesta, näkyvällä paikalla.

    "Härski temppu. Paaleja on täytynyt lastata sieltä vähintään neljä suurta kuormaa. Jos muutama olisi hävinnyt, emme olisi sitä välttämättä huomanneet", Linna päivittelee.

    Paikalla näkyy selvät jäljet siitä, että lastaukseen on käytetty traktoria. Paalit on todennäköisesti viety tällä viikolla.

    ”Naapurikin ihmetteli, että paalikasa on kadonnut nopeasti, mutta ajatteli meidän siirtäneen sen pihaan. Kukaan ei ole nähnyt mitään. Ehkä paalit on viety yöaikaan.”

    Linna ei vielä tiedä, korvaako vakuutus osan menetyksestä. "Omavastuun ja arvonlisäverot menetän joka tapauksessa."

    Traktorin jäljet näkyvät selvästi paikalla, jossa paaleja on lastattu luvattomaan kyytiin.
    Traktorin jäljet näkyvät selvästi paikalla, jossa paaleja on lastattu luvattomaan kyytiin.  Kuva: Heikki Linna

    Paalien kylkeen oli merkitty "Heppa 23.6. -21" ja lyhenne biol. viitaten biologiseen säilöntäaineeseen. Samalla pellolla on yhä myös naudoille sopivia kolmannen sadon rehupaaleja, mutta niitä ei ole kadonnut.

    "On tiedetty, mitä haetaan. Merkinnästä paalit voisi myös tunnistaa, jos jollekin niitä tarjotaan", Linna pohtii.

    Kadonneet paalit oli luvattu Linnan vakioasiakkaalle hevostallille, joka jää nyt ilman niitä. Ne olisivat riittäneet tallille moneksi kuukaudeksi.

    Linnalle taloudellinen menetys on ikävä lisäisku muutenkin vaikeassa tilanteessa.

    "Hyvä kun rahat riittää tulevan kesän polttoaineisiin, ei tässä tarvitsisi enää rosvoja ruokkia. Ei tähän nyt kokonaan kaaduta, mutta olisi saanut jäädä väliin. Toivottavasti varkaalla on edes huono omatunto."

    Hän kehottaa muitakin maatiloja tarkkailemaan rehupaalejaan ja polttoainesäiliöitään.

    "Koskaan ennen 30 vuoden aikana ei ole sattunut vastaavaa. Alkaako kustannuskriisi näkyä nyt näinkin", Linna pohtii.

    Häntä harmittaa, että vaikeassa tilanteessa tappiota siirretään toisen kannettavaksi. ”Ehkä joillain hevostiloillakin alkaa tulla paniikki, kun havahdutaan siihen, millaiset ensi kesän rehuteon kustannukset ovat.”

    Jatkossa Linna aikoo varastoida hevosheinäpaalit lähemmäs tilakeskusta, jossa niitä on helpompi tarkkailla.

    Lue myös:

    Selvitys: Hevosheinän tuottamisen kulut ovat nousseet jopa 40 prosenttia – ”Hevosenlannan käyttökelpoisuus lannoitteena on lähes nolla”, sanoo laatuheinärenkaan jäsen

    Hevosheinällä vakaat markkinat ‒ ”Lannoitusstrategiaa on tänä vuonna pohdittava tarkasti”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen