• Maali on turpeisen tuskan tulos suopotkupallon MM-kisoissa

    Historian 15. suopotkupallon MM-kisat könyttiin tänä vuonna harvinaisen kuivassa suossa. Helpolla se ei pelaajia kuitenkaan päästä. Maali on tarmokkaan tarpomisen tulos.
    Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    19.7.201417:28
    MT toimitus

    HYRYNSALMI (MT)

    Siinä on paikka. Miksei se lauo? Siksi, että pelaaja on juuttunut jaloistaan suohon.

    Konttaus osoittautuu hyväksi menetelmäksi edetä upottavassa turpeessa.

    Hyrynsalmen Vuorisuolla Pölhövaarantien varrella pelattiin perjantaina ja lauantaina 15. suopotkupallon MM-kisat.

    Finaalien tulokset ratkeavat tänään lauantaina. Kilpasarjojen lisäksi kenttiä värittävät harrastejoukkueet.

    Riehakkaaksi erämaafestivaaliksi kasvanut tapahtuma kerää nykyisin noin 300 joukkuetta tarpomaan turpeessa ja yhteensä noin 30 000 kävijää.

    Lempinimet selässä

    Kymenlaaksosta kahdeksan tuntia Hyrynsalmelle ajanut ”raittiusseura” Utin Rumat Miehet on seitsemättä vuotta peräkkäin mukana suopotkupallokisoissa. He kisaavat sekasarjassa, jossa kentällä täytyy olla koko ajan vähintään kaksi naista.

    Kuten Brasilian MM-jalkapalloilijoilta, myös uttilaisilta on turha kysellä ristimänimiä. Selissä lukee: Raaka-Arska, Terminator, Työmies, Tulokas, Ompelija, Bingotyttö, Sihteerikkö, Turkin vahvistus, Gynekologi…

    ”Toimittaja puuttuu”, seuran puheenjohtajana toimiva Raaka-Arska huomaa.

    Tuomari antaa allekirjoittaneelle poikkeusluvan osallistua peliin.

    Suo imaisee puoleen reiteen, eikä omalle pelipaikalle hetkessä könytä. Tuhansia vuosia kertynyt turve tuntuu nauravan minulle happamasti.

    Ottelu päättyy 0-1 vastustajan hyväksi.

    Artikkelin aiheet
    suopotkupallo
    MM-kisat
    Hyrynsalmi
    urheilu
    turvepelit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle