• Mediat: Laittomat työntekijät kannattelevat Yhdysvaltain lihateollisuutta – Trumpin maahanmuuttopolitiikka aiheuttaisi kaaoksen

    Donald Trumpin suunnittelemat laittomasti Yhdysvalloissa olevien massakarkotukset saisivat liittovaltion maatalouden ja lihateollisuuden polvilleen. Ilman paperittomia työntekijöitä elintarvikeketju olisi pahassa pulassa.
    Wired-lehden mukaan noin viidennes Yhdysvaltojen lihanjalostusteollisuuden työntekijöistä on laittomasti maassa. Kuvituskuva.
    Wired-lehden mukaan noin viidennes Yhdysvaltojen lihanjalostusteollisuuden työntekijöistä on laittomasti maassa. Kuvituskuva.  Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    28.12.202415:30
    Maija Ala-Siurua

    Lihaa jalostava elintarviketeollisuus ei Yhdysvalloissa pärjää ilman laittomasti maassa olevia työntekijöitään, uutisoi Pigprogress. Nyt teollisuus on hätää kärsimässä, sillä 20. päivä tammikuuta presidenttinä aloittava Donald Trump on ilmoittanut aloittavansa laittomien maahanmuuttajin karkottamisen.

    Wired-lehden mukaan noin viidennes lihanjalostusteollisuuden työntekijöistä on niin sanottuja paperittomia. Teollisuuden lisäksi paperittomia ihmisiä työskentelee laajasti maatiloilla eri puolilla Yhdysvaltoja. Uutissivusto Statelinen mukaan noin 40 prosentilla maataloustyöntekijöistä ei ole laillista oikeutta työskennellä Yhdysvalloissa.

    Statelinen mukaan työvoiman karkottaminen voi kaataa sellaisten osavaltioiden talouksia, joissa maatalous ja ruokaan liittyvät teollisuudenalat ovat ratkaisevassa asemassa.

    Entinen Yhdysvaltain maatalousministeriön apulaisministeri Chuck Conner varoitti taannoin, että jos laittomat työntekijät karkotetaan, tuotantoa ei enää ole. Elintarvikkeiden hinnoilla olisi hänen mukaansa vain yksi suunta: ylös. Conner on myös National Council of Farmer Cooperativesin puheenjohtaja.

    Amerikkalaisia fyysisesti raskas ja huonosti palkattu työ maatiloilla ja elintarviketeollisuudessa ei Pigprogressin mukaan kiinnosta.

    Pigprogress: US pork processing: preparations underway for mass deportations of illegal workers - Pig Progress

    Wired: US Meat, Milk Prices Should Spike if Donald Trump Carries Out Mass Deportation Schemes

    Stateline: Trump migrant deportations could threaten states’ agricultural economies

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    maahanmuuttopolitiikka
    lihateollisuus
    Yhdysvallat
    työmaahanmuutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle