• ”Perussuomalaisissa maatalouden asiaa on helpompi ajaa” – Antti Kangas vaihtoi puoluetta, kun keskustan politiikka liukui aina vain enemmän vasemmalle

    Tuore kansanedustaja Sievistä pitää tärkeimpänä valtion säästökohteena Suomesta ulkomaille menevien rahansiirtojen tyrehdyttämistä.
    Antti Kankaan mukaan helppoja säästökohteita ei ole, mutta kaikkien elinkeinonhaarojen ja eri osapuolten yhteistyöllä Suomi saadaan kuntoon.
    Antti Kankaan mukaan helppoja säästökohteita ei ole, mutta kaikkien elinkeinonhaarojen ja eri osapuolten yhteistyöllä Suomi saadaan kuntoon. Kuva: Visa Vilkuna
    Maatalous|Politiikka
    6.5.202314:30
    Visa Vilkuna
    Nivala

    Nivalassa 5-6. toukokuuta järjestetty Konekapina-kauppatahtuma keräsi mukavasti yleisöä.

    Lauantain kohokohta oli naapurikuntien tuoreiden kansanedustajien paneeli ja haastattelu. Haastattelijana toimi Nivalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho.

    Kansanedustaja Antti Kangas (ps.) oli Sievin kuntapolitiikassa mukana keskustan riveissä. Puolueen vaihtaminen perussuomalaisiin tuli ajankohtaiseksi, kun keskustan politiikka liukui aina vaan enemmän vasemmalle, Kangas kertoo.

    Kangas kertoo olevansa hengeltään vahvasti alkiolainen, jota aatetta keskusta harjoittamasta politiikasta ei viime vuosina ole juuri löytynyt.

    Perussuomalaisissa ja todennäköisesti myös hallitusvastuussa maatalouden asiaa on helpompi ajaa.

    Kangas korostaa vahvaan yhteishengen tarvetta, kun Suomen asioita pannaan kuntoon. Kaikkien on osallistuttava talkoisiin, jotta voisimme turvat hyvinvointiyhteiskunnan jatkon.

    Kansanedustaja Timo Mehtälä (vasemmalla), Nivalan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho, kansanedustaja Antti Kangas  ja Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu vastailivat paneelin lomassa myös yleisön esittämiin kysymyksiin.
    Kansanedustaja Timo Mehtälä (vasemmalla), Nivalan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho, kansanedustaja Antti Kangas ja Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu vastailivat paneelin lomassa myös yleisön esittämiin kysymyksiin. Kuva: Visa Vilkuna

    Säästökohteita löytyy taatusti, kun asioita tarkastellaan kiihkottomasti. Säästökohteiden ykkösenä Kangas näkee Suomesta ulkomaille menevien rahansiirtojen tyrehdyttämisen.

    Monet yhteiskunnan maksamat tuet yhdistyksille ja laitoksille on myös otettava tarkasteluun. Ei liene perusteltua tukea useisiin satoihin euroihin per pääsylippu kipuavaa niin sanottua korkeakulttuuria. Kulttuuri tarvitsee Kankaan mukaan tukea, mutta tuen on pysyttävä kohtuuden rajoissa.

    Virkamieskunta on tottunut vuosien saatossa työkulttuuriin, missä tehokkuus ei aina ole ollut kirkkaana mielessä.

    Työkulttuurin muutos ja vahva yhteiseen tavoitteeseen sitouttaminen ovat tulevina vuosina tarpeen.

    Kangas korostaa, että helppoja säästökohteita ei ole. Monesti vähätellään kymmenen – kahdenkymmenen miljoona säästön olevan mitätön valtion budjettiin verrattuna.

    Tämä on totta, mutta muutamien miljoonien ja kymmenien miljoonien säästöistä syntyy äkkiä miljardiluokan potti, kun kohteita on satoja.

    Timo Mehtälän mukaan keskustalla on nyt oppositiossa hyvää aikaa palata juurilleen ja nostaa puolueen kannatus takavuosien lukemiin.
    Timo Mehtälän mukaan keskustalla on nyt oppositiossa hyvää aikaa palata juurilleen ja nostaa puolueen kannatus takavuosien lukemiin. Kuva: Visa Vilkuna

    Haapavetisen kansanedustaja Timo Mehtälän mukaan keskustalla on nyt oivallinen tilaisuus oppositiossa palata juurilleen ja vakuuttaa maaseutumaisten kuntien ja kaupunkien asukkaat keskustan rakentavasta vaihtoehdosta.

    Puhe metsäkatoasiasta on luiskahtanut Mehtälän mukaan päälaelleen.

    Alun perin Brasilian sademetsien hakkuiden jarruttamiseksi suunniteltu toimintamalli estää Suomessa puiden kaatamisen navetoiden tontilta.

    EU:n ulkopuolelta tuotavan lihan alkuperän selvittäminen on tunnetusti hankalaa ellei mahdotonta ja siksipä sademetsä palaa yhä edelleen Brasiliassa.

    EU:ssa halutaan vähentää päästöjä, mikä on erinomainen asia. Mutta Suomessa viimeiset vuodet on vaahdottu vain hiilinieluista ja ennallistamisesta.

    Työperäisessä maahanmuutossa tunteet ovat turhan pinnassa. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi maa- ja puutarhatalouden tarvitsemat ulkomaalaiset kausityöntekijät eivät ole muuttamassa maahamme.

    Muutaman kauppaketjun asema Suomessa on erittäin voimakas. Tuottaja ei saa kilpailun olemattomuuden takia hänelle kuuluvaa hintaa tuotteistaan.

    Sekä Mehtälä että Kangas uskovat vapaaehtoisuuden toimivan huomattavasti paremmin kuin lakiteitse tehtävän säätelyn.

    Avoimella keskustelulla ruokaketjun jokaiselle toimijalle on mahdollista määritellä oikeudenmukainen osuus potista.

    Lisää aiheesta
    • Tuore kansanedustaja Antti Kangas kuvattuna navetassaan vuonna 2020.

      Politiikka | Perussuomalainen viljelijä Antti Kangas nousee eduskuntaan ja halajaa hallitusvastuuseen – ”Se, että voitimme keskustan sydänmailla, kertoo maaseudun ihmisten syvästä pettymyksestä”

    • Maa- ja metsätalouspöydän kansanedustajat ovat puheenjohtaja Jenna Simula, Janne Heikkinen, Markku Eestilä ja Juha Mäenpää.

      Politiikka | Näissä käsissä ovat seuraavan hallituksen maa- ja metsätalousasiat ‒ mukana kirjavaa väkeä ja pitkän linjan taustavaikuttajia

    • Hallitusneuvotteluissa keskustellaan Ylen rahoituksesta.

      Politiikka | Hallitusriita Ylestä hämärtää keskustelua: Poliitikkojen ei pidä puuttua Ylen sisältöihin mutta rahoitusta on arvioitava kriittisesti

    • Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi maa- ja metsätaloutta lyhyesti aamulla.

      Politiikka | Petteri Orpo Säätytalolla: Metsien talouskäyttö aivan välttämätöntä, omaisuudensuojasta huolehditaan – ”Käännetään kehitys niin, että nuoret jatkavat tilan pitämistä”

    • MTK Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio nousi eduskuntaan komealla äänimäärällä

      Politiikka ja talous | Moni maaseudun ehdokas meni uutena läpi: Vesa Kallio keräsi äänivyöryn, myös Eerikki Viljanen tekee paluun eduskuntaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa