

Mäntyharjulaisella Vierulan tilalla on vilskeisen menon maine, ja se vahvistuu, kun käväisee paikan päällä: vastaan rientää koira, lapsia ja kohta lavatraktorilla Tiina Kohonen perheen puolitoistavuotias kuopus kyydissään.
Aikuisiakin näkyy isäntäväkeä enemmän. He ovat Ukrainasta tulleita työntekijöitä ja pakolaisia.
”Tässä on ukrainalainen kylä”, Kohonen esittelee pihapiirin vanhan päärakennuksen ja aittojen ympäröimää perinteistä umpipihaa. Peti on tänä vuonna järjestetty 40 ihmiselle.
Vierulan tila tuottaa mansikkaa, vadelmaa, perunaa ja kesävihanneksia. Avomaalla kasvaa mansikkaa ja varhaisperunaa osin harson alla aivan pihapiirin tuntumassa.
Mansikkaa ja perunaa on myynnissä Farmarin aikaan piipahtaville, ja lasten viihdykkeeksi on varattu polkutraktoreita ja kesäkanoja.
Aikuisia kiinnostanee tuotantopuoli. Yksi tilan valteista on pitkä satokausi, ja se on kasvutunneleiden ansiota. Tunneleissa kasvaa mansikkaa ja vadelmaa kohopenkissä maassa tai ylhäällä kouruissa.
”Emme ole tehneet niitä pinta-alat vaan markkinat edellä. Valttimme kaupoille ovat tuoreus ja omat kuljetuksemme”, Mikko Kohonen sanoo.
”Mansikat myydään aina tuoreina, sillä keräämme ne samana aamuna. Myyntisäde on ehkä 30 kilometriä ja asiakaskunta pitkälti mökkiläisiä, joita on Mäntyharjulla paljon”, Tiina lisää.
”Olemme koettaneet mennä laatu edellä ja tehostaa sitä, mitä voi. Tälle kesälle tulee uudet poiminta- ja kassajärjestelmät. Mitenkäs se meni: isojen pitää laajentua ja pienten erikoistua.”
Kasvutunnelit kiinnostavat yleisemminkin, sillä ne ovat kasvihuonetta kevyempiä ja lämmittämättömiä ja siten edullisempia. Kosteus ja lämpö ovat kuitenkin tasaisia, joten kausi pitenee molemmista päistä.
Kasvustojen hyvät olosuhteet pitävät taudit loitolla, ja poiminta onnistuu sateellakin.
Maaperän kunto ja viljelykierto ovat Kohosille tärkeitä, ja ötököitä torjutaan sukkulamadon, kirvavainokaisen, ansaripetopunkin ja kimalaisten levittämän sienirihmaston avulla.
Kasteluvesi saadaan läheisestä lammesta ja valtaosa kesän sähköstä vastikään varaston katolle asennetuista aurinkopaneeleista.
Kasvutunneleissa kasvaa mansikkaa ja vadelmaa, kasvihuoneissa avomaankurkkua ja avomaalla mansikkaa, hernettä ja kesäkurpitsaa, perunaa, sipulia ja varhaiskaalia.
Ehdoton päätuote on tuore mansikka, ja sen näkee jo pihaan tullessa: mansikoiksi maalatut myyntikojut odottelevat myyntikauden alkua ja lähikauppojen pihoille siirtämistä.

Tilan pienestä puodista saa kesällä tuoreita marjoja ja vihanneksia sekä omista marjoista teetettyjä jalosteita: kuohujuomaa, hilloja, suklaata, pakkaskuivattua mansikkaa ja mustikkaa. Hyllyillä on myös muutamia muita lähialueen tuotteita.
Kohoset viljelevät tilaa neljännessä polvessa. Historiasta muistuttaa suuri tammi, jonka taimen Tiinan isoisä Konsta Järvinen toi rintamalta Karjalasta.
Tiinan vanhemmat vaihtoivat 1990-luvulla tilan tuotantosuuntaa lihantuotannosta mansikkaan, sillä maaperä ja laaja etelään viettävä rinne sopivat sen viljelyyn. Maissiakin kokeillaan, ja satoa saadaan säiden suosiessa elokuussa.
Kohoset ovat laajentaneet marjanviljelyä, panostaneet vierailuihin ja lähiruokakierrokseen, ja toivovat jalosteista yhtä kivijalkaa talveen. Kesäkahvilaa ei ole, mutta kasvihuoneravintola on ajoittain auki mansikkakauden jälkeen.
”Kesällä ei oikein kerkeä järjestämään tapahtumia, mutta elokuulle on tulossa ruokatapahtuma ja syksylle ehkä oktoberfest.”
Vierulan tila on Farmarin vierailukohde, avoinna päivittäin. Itsepalvelukioski auki kellon ympäri.
Tiina ja Mikko Kohonen viljelevät Vierulan tilaa neljännessä polvessa Mäntyharjun Enonlahdella. Tila on ollut suvulla 1930-luvulta saakka.
Vierulan tila viljelee marjoja, perunoita ja vihanneksia 30 hehtaarin alalla omilla ja vuokrapelloilla.
Avomaatuotantoa on kahdeksalla hehtaarilla, kasvihuoneita 3 000 neliömetrin ja kasvutunneleita 4 500 neliömetrin verran.
Tilalla on myös pakkaamo, varasto ja pieni itsepalvelumyymälä. Työntekijöitä on sesonkiaikaan 60 marjanpoimijoista myyjiin, ympäri vuoden vain Kohoset itse.
Lue lisää: