Metsähallituksen luontopalvelujen hoitokohteiden ympärille on rakennettu sekä verkkoaitaa että sähköpaimenta.
Molemmilla on kannattajansa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole, kunhan työt tehdään huolellisesti ja ainakin osalla aidanrakentajista on kokemusta.
”Aitaa ei tehdä roiskaisemalla”, painottaa suunnittelija Esko Tainio Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista.
Hän on johtanut aitatyömaata Lohjansaaressa sijaitsevalla Hermalan kalkkimäellä.
Siellä on käytetty lammasverkkoa, mutta aitaus on normaalia korkeampi. Alueella liikkuu ilveksiä, joiden hyppyhaluja korkean aidan toivotaan jarruttavan.
Mikäli niitä ei saada kuriin, osin kallioon porattujen tolppien päähän on jätetty sen verran varaa, että sinne voi vetää sähköpaimenen.
Verkkoaidan huono puoli on, että aina joku lammas keksii työntää siitä päänsä läpi. Jos eläimellä on sarvet, se voi vahingoittua.
Kirkkonummella Dåvitsin aluetta kiertää järeä sähköpaimen. Samanlaisella Yhdysvalloissa aidataan biisoneita, kertoo lampuri Jussi Jussila.
Aita kestää ja joustaa alueella liikkuvien hirvien kulkiessa minne mielivät, kunhan aitalanka on vedetty suoraan eikä siinä ole kierteitä.
Jussila vakuuttaa, että lampaat oppivat kunnioittamaan sähköaitaa. ”Ne oppivat porukalla. Kun yksi saa tärskyn, se riittää.”
MAIJA ALA-SIURUA