• Paimennuksen PM-mestaruuksista mitellään viikonloppuna Salossa − mukana 45 koirakkoa

    Pohjoismaiset huippupaimentajat Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Färsaarilta ja Suomesta kohtaavat tulevana viikonloppuna Salon Hajalassa.
    Paimenkoira nauttii työstään.
    Paimenkoira nauttii työstään. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Lemmikit
    8.8.202419:00
    Eija Vallinheimo

    Yhteensä 45 koirakkoa tavoittelee PM-paimennuksen herruutta viikonloppuna Peppi ja Marko Laineen Mikkolan lammastilalla Salon Hajalassa. Perjantaina ja lauantaina kilpaillaan normaalilla avoimen luokan radalla. Siinä koirakolla on ohjattavana viiden lampaan ryhmä ja aikaa on 15 minuuttia.

    Sunnuntain finaaliin selviävät näiden kahden karsintapäivän yhteenlaskettujen pisteiden perusteella 16 parasta koirakkoa. Finaali kilpaillaan noin 20 lampaan ryhmillä kansainvälisen tason radalla.

    Finaaliradan suorittamiseen on aikaa 30 minuuttia. Onnistunut työskentely vaatii niin treenaamista kuin kokemuksen tuomaa varmuutta ja saumatonta yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä.

    PM-kilpailut järjestetään nyt kolmatta kertaa Suomessa. Edelliset kerrat olivat 2011 Somerolla ja 2018 Tammisaaressa. Järjestäjämaa vaihtuu vuosittain. Pohjoismainen paimennus on maailmanlaajuisesti katsottuna erittäin korkeatasoista.

    Kilpailu on katsottavissa striiminä. Kilpailua voi mennä seuraamaan myös paikan päälle. Kilpailupäivät alkavat aamuisin kello 8 ja päättyvät illansuussa. Paikalla on kyläaktiivien pyörittämä kahvila.

    Suomen Paimenkoirayhdistys on rekisteröinyt lähes 3 000 bordercollieta ja parisataa working kelpietä työkoirarekisteriinsä. Yhdistys ohjaa näiden paimenlinjaisten rotujen jalostusta. Noin 550 hengen jäsenistö koostuu lampureista, karjatilallisista ja aktiivisista harrastajapaimenista.

    Tuula Hietanen ja koira Woollandian Olavi Sylikuningas, Suomen paimenkoirayhdistys SPKY ry:n järjestämät vuoden 2021 paimennuksen Suomen mestaruuskilpailuissa Somerolla.
    Tuula Hietanen ja koira Woollandian Olavi Sylikuningas, Suomen paimenkoirayhdistys SPKY ry:n järjestämät vuoden 2021 paimennuksen Suomen mestaruuskilpailuissa Somerolla. Kuva: Kimmo Haimi

    Kilpailut järjestävällä Mikkolan lammastilalla on on noin 200 uuhta ja yli 300 karitsaa vuosittain. Tilan omassa käytössä viisi paimentavaa työkoiraa, joten kisalampaat ovat tottuneita koiran ohjaukseen.

    Työkoira mahdollistaa kotieläintiloilla laajamittaisen laidunnuksen, eläinlähtöisen käsittelyn sekä tehokkaamman ajankäytön.

    Suomen Paimenkoirayhdistyksen tiedotteessa kerrotaan, että koiran merkitys fyysisen työn helpottajana tuotantoeläintaloudessa on tärkeä. Kroonisesti työvoimapulasta kärsivässä maataloudessa myös koiran mukanaan tuoma sosiaalinen näkökulma on tärkeä. Koiran kanssa töihin ei tarvitse lähteä yksin, vaan mukana kulkee aina aulis ja innokas työkaveri.

    ”Hyvin koulutettu ja hallinnassa oleva paimenkoira on elintärkeä työkaveri kotieläintiloilla. Työkäyttöön jalostetulla ja täysin koulutetulla paimenkoiralla paimennus on keskustelua ohjaajan, koiran ja paimennettavien välillä”, Peppi Laine sanoo.

    Lammastalous paimenkoirineen on osa Mikkolan tilan ympäristötyötä. Omien suojavyöhyke-, monimuotoisuus- ja luonnonhoitoalueiden lisäksi lampaiden avulla hoidetaan säännöllisesti myös naapureiden mailla olevia kohteita. Tilalliset on palkittu Suomen Ympäristöystävällisimpinä viljelijöinä 2013.

    Suojavyöhykkeet on perustettu vähentämään ravinne- ja maa-ainesvalumia savisista rinnepelloista Itämereen. Monivuotiset nurmialueet niillä laiduntavine lampaineen muovaavat ympäristöä yhä monimuotoisemmaksi. Monet luonnon eläimet ja linnut hyötyvät laajoista, vaihtelevista nurmialueista ja siten suojavyöhykkeiden merkitys mm. luontokadon torjunnassa on entistä merkittävämpää.

    Lisää aiheesta
    • Paimennuksen suosio erityisesti harrastajien keskuudessa on kasvanut, mutta koiria näkee aiempaa useammin myös tiloilla. SPKY:n rekisteröimä paimenkoira on laiduntavaa karjaa pitävillä tiloilla verovähennyskelpoinen. Kuvassa finaaliin päässyt Tuula Hietanen ja koira Woollandian Olavi Sylikuningas.

      Paimennuksessa koiran ja ihmisen persoonien yhteensopivuus voi ratkaista, SM-kisoissa nähtiin maagisen eleettömiä suorituksia ja lajin haastavuutta – "Kehitys on Suomessa ollut huimaa"

    • Kelpie on jakautunut voimakkaasti kahteen linjaan. Working kelpietä jalostetaan paimennusominaisuuksien perusteella, kun taas australiankelpie on harrastus- ja näyttelykoira.

      Paimenkoira kelpien suosio kasvaa – aiemmin paimennuskisoissa nähtiin vain yksi koirarotu

    • Jonna Paasila ja Muscida's Boomer eli Sumo voittivat Mikkelissä sunnuntaina nautapaimennuksen EM-hopeaa. Kuva perjantailta. Kisojen eteen on tehty uskomaton työ, Paasila kiittelee.

      Maatalous | Suomesta on kasvanut nautapaimennuksen kärkimaita — EM-kullasta miteltiin Mikkelissä viikonloppuna

    • Paimenkoira kuljettaa lampaat ohjaajan haluamaan paikkaan.

      Eläimet ja kasvit | Paimenkoirien ja lampaiden saumaton yhteistyö lumoaa Farmarissa

      Tilaajalle
    • Erik Kühn ja Fae vauhdissa Jonköpingin Euroopan mestaruuskilpailussa syksyllä 2022.

      Eläimet ja kasvit | Nautapaimennuksen EM-kisat ensimmäistä kertaa Suomeen: Parhaan tittelistä mitellään viikonloppuna Mikkelissä

    Artikkelin aiheet
    Paimennuksen PM-mestaruus
    paimenkoira
    Mikkolan lammastila
    Salo
    Suomen Paimenkoirayhdistys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle