• Hollantilaiselta siipikarjatilalta löytyi lintuinfluenssaa – 190 000 kanaa lopetettiin

    Tartunta ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole päässyt leviämään tiloilta eteenpäin.
    Kuvituskuva, kuvan linnut eivät liity tapaukseen.
    Kuvituskuva, kuvan linnut eivät liity tapaukseen. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous
    22.11.202013:57
    STT

    Hollannissa on määrätty lopetettavaksi noin 190  000 kanaa sen jälkeen, kun kahdelta paikalliselta siipikarjatilalta löydettiin lintuinfluenssavirusta.

    Kanoja lopetettiin lähellä etelähollantilaista Goudan kaupunkia ja maan pohjoisosassa sijaitsevassa Witmarsumissa.

    Kanoista löytynyttä virusmutaatiota kuvattiin "äärimmäisen tartuttavaksi". Tartunta ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole päässyt leviämään tiloilta eteenpäin.

    Maatalousministeri Carola Schouten määräsi paikalliset tilat tekemään rajoittavia toimenpiteitä sen jälkeen, kun kahdelta kuolleelta joutsenelta löydettiin lintuinfluenssavirusta.

    Hollanti käy muun maailman tavoin myös taistelua koronapandemiaa vastaan. Maassa todetaan tällä hetkellä noin 6  000 uutta tartuntaa päivittäin.

    Artikkelin aiheet
    lintuinfluenssa
    siipikarjatila
    Hollanti
    kana
    Carola Schouten
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle