
Puutarhamansikkaan pyritään palauttamaan kestävyyttä ja kiinnostavia makuja risteytysten avulla.
Turun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin Luonnonvarakeskuksen jalostamien uusien mansikkaristeytysten kemiallista koostumusta ja esimerkiksi hajua ja makua.
Uudet mansikkahybridit on risteytetty chilenmansikasta ja virginianmansikasta. Tutkimus osoittaa, että lajien risteytyksellä on selkeä vaikutus mansikan yhdisteisiin sekä väri-, haju- ja makuominaisuuksiin.
Risteytysten ominaisuuksia verrattiin kaupallisiin lajikkeisiin Polkaan, Koronaan ja Honeoyeen. Risteytysten havaittiin olevan pienempiä ja vähemmän punaisia kuin kaupallisten lajikkeiden, mutta risteytysten haju ja maku arvioitiin voimakkaammiksi.
Yliopisto-opettaja Niina Kelanne kertoo tiedotteessa, että risteytykset sisälsivät yhdisteitä, joita ei ole kaupallisissa lajikkeissa.
”Nämä erittäin miellyttävinä pidetyt aromiyhdisteet ovat yleensä tyypillisiä aho- eli metsämansikalle.”
Tutkimus on osa Puutarhamansikan uusi laatu -hanketta ja kartoittaa aihioita tulevaisuuden mansikkalajikkeiksi.