
Useat järjestöt vaativat, että maa- ja metsätalousministeriö asettaa välittömästi afrikkalaisen sikaruton torjuntaan keskittyvän johtoryhmän.
Tänään maa- ja metsätalousministeriöön ja Ruokavirastoon lähetetyn kirjelmän mukaan ASF-nyrkiksi kutsutulla johtoryhmällä tulisi olla toimivalta ohjata muiden viranomaisten resursseja. Kirjeen mukaan taudin hävityksen tulee olla nopeaa, johdonmukaista, suunnitelmallista ja läpinäkyvää.
Kirjelmän allekirjoittaneet järjestöt toivovat, että muutoksen myötä elinkeinot saisivat paremmin tietoa siitä, mitä torjuntatöissä tehdään seuraavaksi ja keskustellaan asiantuntijoiden kanssa heidän näkemyksistään suunnitelluista jatkotoimista.
Taudintorjunnan ja elinkeinon näkökulmasta nykyiset toimet eivät riitä nopeudeltaan eikä vaikuttavuudeltaan. Elinkeinot kaipaavat päivittäin päivittyvää tilannekuvaa, jossa etsityt alueet, löydökset, negatiiviset näytteet ja seuraavan viikon etsintä- sekä muut suunnitelmat kerrotaan. Nyt tiedoksi saadaan lähinnä se, mitä on jo tehty, kirjelmässä todetaan.
Kirjelmässä muistutetaan, että ASF-torjunnan napakkuudella on väliä, sillä kansainvälisetkin toimijat, kuten vientikumppanit, seuraavat, miten Suomi toimii.
Afrikkalainen sikarutto todettiin Suomessa heinäkuussa. Kirjelmässä muistutetaan, että puolentoista kuukauden aikana löydöksiä on kertynyt hyvin vähän eivätkä ne kerro taudin levinneisyydestä juuri mitään. Afrikkalaista sikaruttoa on tähän mennessä todettu 37 kuolleena löydetystä villisiasta pääasiassa Virolahdelta.
Kirjelmän mukaan todellinen tilannekuva on ollut pahasti jäljessä todellisuutta koko ajan.
Kirjeessä todetaan, että Pyhtäältä tehdystä ASF-löydöksestä on nyt noin kaksi viikkoa, mutta alueen etsinnät on vaivoin saatu käyntiin ja niitä on tehty vain hyvin pienellä alalla. Kattavia etsintöjä ei ole saatu aikaan, vaikka vapaaehtoisista etsijöistä ei ole ollut pulaa. Pullonkaulan kuvataan olevan etsintöjen johtamisessa sekä näytteenotossa.
Mahdolliset resurssivajeet on ratkaistava poliittisella päätöksellä, ei viraston sisäisenä priorisointina, kirjeessä todetaan.
Ryhmään tulisi nimetä päävastuullinen jäsen Ruokavirastosta, MMM:stä, MTK:sta, SLC:stä, ETT ry:stä, Metsästäjäliitosta sekä ETL:stä. Lisäksi Ruokaviraston sikaruttoasiantuntijatyöryhmän rooli tulee palauttaa konsultoivaksi kokoonpanoksi. Johtoryhmä huolehtisi myös siitä, että erityiskysymyksiä pohtimaan kootaan asiantuntijatyöryhmiä, jotka konsultoivat Ruokavirastoa.