• Yle: Läänineläinlääkäri huolestunut karjatilojen tilanteesta

    Tilat ottaneet yhteyttä eläinlääkäriin sähköjen katkaisujen takia.
    Varsinkin robottinavetassa sähkökatko aiheuttaa erittäin vakavan häiriön.
    Varsinkin robottinavetassa sähkökatko aiheuttaa erittäin vakavan häiriön. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    9.3.201611:06
    Juhani Reku

    Maatiloilla joudutaan taloustilanteen vuoksi tinkimään eläinlääkäripalveluista, osoittaa Ylen uutisten tekemä soittokierros Pohjois-Savon eläinlääkäreille. Yle kysyi eläinlääkäreiltä, miten talousvaikeudet ovat heijastuneet heidän näkemyksensä mukaan maatilojen arkeen.

    "Sitten kun soitetaan, niin yhdellä käynnillä pyritään hoitamaan useampia asioita. Rahat ovat tiukilla, joten turhaan eläinlääkäriä ei haluta kutsua", kertoo Kuopion eläinlääkintähuollon eläinlääkäri Antti Vartia Ylelle.

    Ylen haastattelema Itä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Hanna Rintala pitää maatilojen tämänhetkistä tilannetta vakavana.

    Hän sanoo saaneensa ensimmäisen yhteydenoton sähköjen katkaisemisesta jo viime vuoden puolella. "Se oli Rintalan mukaan hätkähdyttävää, sillä kyse oli tavallisesta tilasta, jolla ei ole aiemmin ollut ongelmia", Yle kertoo.

    Rintalan mukaan niin vakavaksi tilanne ei ole vielä yhdelläkään tilalla äitynyt, että eläinsuojeluviranomaisen olisi pitänyt puuttua asiaan.

    Sähkökatko lamauttaa tilan nopeasti ja totaalisesti (MT 8.3.).

    Artikkelin aiheet
    maatila
    eläinlääkäri
    talousvaikeus
    Pohjois-Savo
    sähkökatkos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle