• Evira tutkii Schmallenbergin leviämistä tankkimaidosta

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pyrkii kevään kuluessa tarkentamaan Schmallenberg-viruksen leviämisaluetta Suomessa tankkimaitonäytteiden avulla.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    13.3.201314:54
    MT toimitus

    Tavoitteena on löytää taudin esiintymisen pohjoisraja syksyn 2012 polttiaiskauden jälkeen.

    Tähän mennessä vasta-aineita ja virusta on etsitty tutkittavaksi toimitetuista karitsoista ja vasikoista sekä emojen verinäytteistä.

    ”Materiaalin avulla ei ole voitu luoda kattavaa kuvaa viruksen leviämisestä. Lypsykarjaverkosto antaa laajemman kuvan tilanteesta”, erikoistutkija Ulla Rikula Evirasta kertoo.

    Rikula toivoo, että tankkimaitonäytteiden perusteella saadaan Suomen kartalle sekä positiivisia että negatiivisia merkkejä Schmallenberg-viruksen esiintymisestä. Tuloksia odotetaan saatavaksi toukokuulla.

    Vain pohjoinen säästynyt

    Tähän mennessä tutkittujen näytteiden perusteella Schmallenberg-virus on todettu noin kymmenellä kotieläintilalla.

    Vasta-aineita on löytynyt huomattavasti enemmän, mutta niiden ja luomisen yhteyden todistaminen on hyvin vaikeaa.

    Tällä hetkellä näyttää siltä, että virus on levinnyt laajalle Etelä- ja Keski-Suomeen. Leviämiseen liittyviä löydöksiä on runsaasti Kokkola–Kitee -linjan eteläpuolelta.

    Ainoastaan Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen alueelta ei tähän mennessä ole virus- tai vasta-ainelöydöksiä.

    Schmallenberg-viruksen vaikutukset nautoihin alkavat selvitä huhti–toukokuussa, kun polttiaiskaudella astutetut naudat alkavat poikia. Tauti aiheuttaa epämuodostumia ja luomisia niin lampailla kuin naudoilla.

    Artikkelin aiheet
    Schmallenberg-virus
    Evira
    tutkimus
    tankkimaito
    eläinsairaudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle