• Puinnit loppusuoralla – öljykasvien valmistumista vielä odotettava

    Kevätviljojen laatu on pääosin hyvä. Öljykasvien sadot vaihtelevat paljon.
    Jukka Niemi pui kauraa maanantaina Tampereen Teiskossa.
    Jukka Niemi pui kauraa maanantaina Tampereen Teiskossa. Kuva: Rami Marjamäki
    Maatalous|Kasvintuotanto
    14.9.202208:25
    Tuure Kiviranta

    Puinnit ovat edenneet loppusuoralle, kertoi tiistaina Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr. Useimmissa maakunnissa yli 90 prosenttia puitavasta-alasta on korjattu.

    Puimatta on vielä kevätöljykasveja, härkäpapua ja hernettä sekä hieman viimeisiä kevätviljoja.

    Erityisesti öljykasveilla valmistumista saadaan odotella vielä, eikä kaikki kasvustot ole valmiita puitavaksi. Rypsiä ja rapsia on molempia jo puitukin.

    Kevätviljoilla laadut ovat pääasiassa hyviä, mutta sade ja märät olosuhteet ovat heikentäneet laatuja paikoin.

    Kevätviljojen satoja arvioidaan pääasiassa kohtalaisiksi ja keskimääräisiksi, selvästi paremmiksi kuin viime vuonna. Myös ääripäitä hyvästä huonoon löytyy.

    Kuivuus on pienentänyt paikoin satoja merkittävästi etenkin ohralla. Kuivuus on vaivannut esimerkiksi Kymenlaaksoa, osaa Kanta-Hämettä ja osaa Varsinais-Suomesta.

    Leipäviljalaatuista satoa on Vyrin keräämien arvioiden mukaan saatu hyvin kevätviljoilta. Hehtolitrapainojen on kerrottu olevan korkeita.

    Mallasohrassa on joitain arvioita liian korkeista valkuaispitoisuuksista.

    Kokonaiskuvassa laadut ovat olleet varhaisemmissa puinneissa kevätviljoilla hyviä ja selvästi parempia kuin viime vuonna. Myöhemmin puiduilla sateet ja kosteat olosuhteet ovat heikentäneet laatuja jonkin verran.

    Kuivuudesta pahoin kärsineillä alueilla, esimerkiksi Turunmaalla, on ollut heikot satotasot, pieniä jyviä ja kaura kevyttä.

    Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla arvioidaan kauralla olevan kohonneita DON-hometoksiinipitoisuuksia. Odotus on, että ne pysyvät rehulaadun rajoissa.

    Hernesatoja arvioidaan tällä hetkellä kohtalaisiksi, hyviksi tai erittäin hyviksi. Härkäpavulla arviot ovat lähinnä heikoista kohtalaisiin.

    Öljykasvien sadoissa on paljon vaihtelua keskimääräistä paremmista sadoista aina huonoihin ja keskimääräistä pienempiin satoihin.

    Syyskylvöjä on tehty ja kylvetyiltä rukiilta on torjuttu kahukärpäsiä.

    Länsi-Suomessa märkyys on haittannut kylvöjä paikoin. Etelä- ja Keski-Suomessa sen sijaan kuivuus on haitannut itämistä ja kuivuuden takia kylvöjä on jätetty tekemättä tai viivästetty.

    Lisää aiheesta
    • Veli-Matti Jaakkola pui maanantaina kauraa Somerolla.

      Kasvintuotanto | Korjuusäät kohenivat, mutta Pohjanmaalla on paikoin edelleen liian märkää puimureille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puinnit
    kevätviljat
    öljykasvit
    sato
    Vilja-alan yhteistyöryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle