• Viljatilojen talous kiristyy

    Viljan hinnat ovat romahtaneet viime vuodesta pahimmillaan puoleen. Tuotantopanokset sen sijaan eivät halpene. Viljelijöillä on edessään mahdoton yhtälö, MTK-Uusimaan toiminnanjohtaja Jaakko Holsti kertoo.
    viljatilojen kriisi Esa Heikkilä
    viljatilojen kriisi Esa Heikkilä Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    2.10.201416:34
    MT toimitus

    Holsti ja maanviljelijä Esa Heikkilä esittelivät viljatilojen tilannetta tiedotusvälineille torstaina Tuusulassa.

    Vuosi sitten leipävehnästä tarjottiin 230 euroa tonnilta, nyt 150 euroa. Rehuvehnän hinta on romahtanut puoleen, 220 eurosta 110 euroon tonnilta.

    Lisäksi elokuun lähes kolmen viikon sadejakso heikensi kevätvehnän laatua niin, että siitä korkeintaan kolmanneksen arvioidaan kelpaavan leipävehnäksi.

    Tuottajahintojen syöksy on yllättänyt viljelijät. Satoon sijoitetuille kalliille tuotantopanoksille ei saada katetta, Holsti toteaa.

    Erityisesti tuotantoa laajentaneet, lisäpeltoa ja tehokkaampaa koneistusta hankkineet viljelijät ovat hätää kärsimässä.

    Artikkelin aiheet
    viljatilat
    viljan hinta
    Jaakko Holsti
    MTK-Uusimaa
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle