• Ilmastonmuutos vaikeuttaa viinintuotantoa: Työntekijöiden tuottavuus laskee kuumissa oloissa

    Kuumuuden vaikutuksia maatalouden työntekijöiden tuottavuuteen on selvitetty ensimmäistä kertaa tutkimuksella.
    Tutkimustulosten perusteella tutkijat uskovat, että ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa viinintuotantoa.
    Tutkimustulosten perusteella tutkijat uskovat, että ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa viinintuotantoa. Kuva: Riitta Mustonen
    Maatalous
    16.7.201716:38
    Matti Tuominen

    Kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt lämpötilojen vaikutuksia viinirypäleitä poimivien työntekijöiden työpanokseen ja tuottavuuteen Kyproksella.

    Tutkimuksessa saatiin selville, että kesän aikana normaalia korkeampi lämpötila vähensi työpanosta jopa 27 prosentilla. Kuuma ympäristö rasitti työntekijöitä, mikä näkyi työtehon laskuna.

    Kun lämpötila nousi, myös se aika, jonka työntekijät kykenivät työskentelemään, väheni 15 prosentilla. Taukoja tarvittiin normaalitilannetta enemmän.

    Tutkimuksen tulosten perusteella tutkijat uskovat, että ilmastonmuutoksen tuoma lämpötilojen nousu voi vaikuttaa kielteisesti viinintuotantoon. Tutkimus oli ensimmäinen, jossa selvitettiin kuumuuden vaikutuksia maatalouden työntekijöihin Euroopassa.

    Viinintuotanto ja rypäleenpoimijat valikoituivat kohteeksi, koska käsityöllä on tuotannon eri vaiheissa edelleen suuri merkitys. Siksi ilmaston lämpenemisen vaikutus työntekijöihin on todennäköisesti yleisempää kuin muilla maatalouden aloilla.

    Tutkimukseen osallistui tutkijoita Kreikasta, Kanadasta, Sloveniasta ja Tanskasta.

    Tutkijaryhmän raportti

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    viinintuotanto
    maatalous
    työntekijöiden tuottavuus
    kuumuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle