Sian saatava pitää saparonsa

EU:ssa sialla on lähtökohtaisesti oikeus säilyttää saparonsa. Saparoiden rutiininomainen katkaiseminen stressistä johtuvan hännänpurennan ehkäisemiseksi kiellettiin EU:ssa jo vuonna 2008 annetussa sikadirektiivissä. Siitä huolimatta suuri osa EU:ssa kasvavista sioista joutuu elämään typistetyn hännännysän kanssa.

Suomessa sika saa – ja on aina saanut – häntänsä pitää. Häntiä ei tarvitse katkaista, koska hännänpurentaa aiheuttavat ongelmat ehkäistään ennalta.

Vaikka saparollisten sikojen kasvattaminen on todistetusti mahdollista ja kaikkien EU-jäsenvaltioiden lainsäädäntöä ohjaava direktiivikin sitä edellyttää, direktiivin mahdollistamaa harmaata vyöhykettä hyödynnetään EU:ssa surutta. Harmaalle vyöhykkeelle voidaan astua, kun tuotantoeläinlääkäri toteaa tilalle laatimassaan terveydenhuoltosuunnitelmassa saparoiden katkaisemisen olevan ainoa keino häntien purennan vähentämiseksi.

Esimerkiksi Saksassa noin 90 prosentilta porsaista häntä katkaistaan (MT 14.9.). Maalaisjärjellä ajateltuna tämä täyttää direktiivissä mainitun ”rutiininomaisuuden” määritelmän, mutta eläinlääkärin terveydenhuoltosuunnitelmalla antama siunaus tekeekin siitä laillista toimintaa. Näin lihaa käyttävä teollisuuskin voi vedota siihen, että lakeja on niiden hankkiman raaka-aineen tuotannossa noudatettu.

Saparonsa menettäneiden sikojen lihaa tuodaan myös Suomeen. Tietoa siitä, millaiseen käyttöön tuontiliha Suomessa päätyy, on kuitenkin niukasti saatavilla.

Suomen Sikayrittäjien puheenjohtaja Timo Heikkilä ihmetteli MT:n haastattelussa (14.9.), miksi suomalaiset lihateollisuuden brändit vaarantavat maineensa kyseenalaisin menetelmin tuotettua raaka-ainetta käyttämällä. Valitettavasti riski teollisuudelle on hyvin pieni, sillä harva taho asiaa haluaa Suomessa pitää esillä. Kauppa tuskin haluaa kertoa suomalaisen lihan olevan tuontilihaa eettisempää – sehän vain osoittaisi kaupan katsovan tuontilihan löyhempiä hyvinvointikriteereitä läpi sormien.

Saparonsa säilyttävistä porsaista kertominen jää väistämättä tuottajien ja kotimaista lihaa käyttävien yritysten harteille. Tuotantoeläinten hyvinvoinnista on silti jaksettava pitää ääntä, sillä heikentyvässä taloustilanteessa kuluttajien katseet alkavat jälleen kääntyä halvempien vaihtoehtojen suuntaan.