
Elintarvikealan yrityksiä seuraava toimittaja ei ole viime vuosina voinut välttyä haastatteluissa termiltä hintasignalointi. Siihen törmää usein, kun kysyy yritysten maanviljelijöille maksamista tuottajahinnoista.
Yritykset eivät halua hintojaan kovin paljon avata julkisuuteen ja vetoavat, että hintasignalointi kieltää heiltä niistä puhumisen.
Toisaalta alojen välillä on eroja. Viljan ostajat kertovat päivän ostotarjouksensa verkkosivuillaan. Useat meijerit ja lihatalot sen sijaan ovat monesti vaitonaisia nykyisistä hinnoistaan.
Mitä hintasignalointi on ja mitä se kieltää?
”Hintasignalointi on sitä, että yritys viestii tulevista hinta-aikomuksistaan näennäisen yksipuolisesti, mutta kun riittävän moni yritys tekee samaa, niin aikomukset toteutuvat markkinoilla”, kertoo yksikön päällikkö Jarno Sukanen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV).
Tällöin kilpailuun kuuluva epävarmuus siitä, että yritys ei tunne kilpailijansa toimintaa, poistuu.
Kiellettyä hintasignalointia voi tehdä yksi yritys tai yritykset yhdessä. Hinnoista puhuminen tulkitaan hintasignaloinniksi, kun yritys pyrkii tekemään sen näennäisen itsenäisesti ja yksipuolisesti, mutta todellisuudessa se on yrityksille yhtenäistä.
Hintasignalointi voi olla tarkkojen tulevien hintojen kertomista tai hintakehityksen suunnan sanomista esimerkiksi yritysten verkkosivuilla tai median kautta.
Meijerijätti FrieslandCampina kertoo seuraavan kuukauden tuottajahintansa muutama päivä ennen kuukauden vaihtumista.
Mikä selittää, että viljapuolella hintoja kerrotaan avoimemmin kuin kotieläintuotteista?
”En pysty ottamaan kantaa mihinkään sellaiseen todelliseen markkinatilanteeseen, jota me emme virastona ole nimenomaisesti tutkineet ja antaneet siitä päätöstä. Näin ollen en valitettavasti voi kommentoida tarkemmin esimerkkiä viljamarkkinoiden vertaamisesta meijerituotteiden markkinoihin”, Sukanen toteaa.
”Yleisellä tasolla voin toki sanoa, että markkinaolosuhteet vaikuttavat tällaisten menettelytapojen arviointiin. Keskeistä on se, lisääkö menettely keinotekoista läpinäkyvyyttä markkinoilla eli saavatko sen avulla kilpailijat toistensa toiminnasta sellaista tietoja, jota ei muutoin markkinoilla ole saatavilla.”
Hintasignalointia koskevat kilpailusäännöt ovat EU-tasolla kaikissa jäsenvaltioissa pitkälti samat, Sukanen kertoo.
Jonkin verran eri maissa elintarvikeyhtiöillä on erilaisia käytäntöjä. Esimerkiksi Alankomaissa meijerijätti FrieslandCampina kertoo seuraavan kuukauden tuottajahintansa yleensä muutama päivä ennen kuukauden vaihtumista. Suomessa meijerit eivät ole tällaista harrastaneet, vaan hintatietoja kerrotaan julkisuuteen viiveellä tai ei ollenkaan.
Jopa nykyisen tuottajahinnan kertominen voidaan tietyissä olosuhteissa tulkita hintasignaloinniksi.
”Nykyisen hinnan kertominen voi kertoa trendin, jos tiedossa on myös aiemmat hinnat. Nykyhinnan kertominen ei sinänsä aiheuta epäilyä hintasignaloinnista, mutta jos kaikki toimijat kertovat sen, tilanne voi täyttää hintasignaloinnin merkit”, Sukanen sanoo.
Tietojen luovuttamien kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi tutkijoille tilastointia varten ei ole hintasignalointia.
Yksittäinen maanviljelijä voi sanoa julkisuuteen näkemyksensä hintatasosta.
Mikä hinnoista puhumisessa on sallittua?
Yritys saa esimerkiksi sanoa ja ennakoida julkisuuteen, että kustannusnousua siirtyy hintoihin.
Yritys voi myös kertoa julkisuuteen maailmanmarkkinoiden vaikutuksesta omaan toimintaansa. Kielletyksi se menee, jos sanoo esimerkiksi tarkkoja tulevia hintojensa muutosprosentteja.
Yksittäinen maanviljelijä voi sanoa julkisuuteen näkemyksensä hintatasosta, mutta iso ryhmittymä viljelijöitä sanomassa täysin samaa viestiä voitaisiin nähdä hintasignaloinniksi.
Tutkijat ja ekonomistit saavat esittää julkisuuteen arvioitaan hintakehityksestä, sillä he eivät ole kytköksissä alan yrityksiin.
Myös toimittajat saavat uutisjutuissaan ja kolumneissaan kirjoittaa omia arvioitaan ja spekuloida tulevalla hintakehityksellä.