• Puimurit ahkeroivat pelloilla sateiden lomassa

    Sateet ovat paikoin lakoonnuttaneet kasvustoja. Märkyys puolestaan on alkaa heikentää viljasadon laatua.
    Jarkko Saarinen pui tiistaina iltapäivällä kauraa Hannu Toikan pellolla Nurmijärvellä. Sateiden jäljiltä traktorin jäljet ovat täyttyneet vedellä.
    Jarkko Saarinen pui tiistaina iltapäivällä kauraa Hannu Toikan pellolla Nurmijärvellä. Sateiden jäljiltä traktorin jäljet ovat täyttyneet vedellä. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    23.9.201510:01
    Maija Ala-Siurua

    Nurmijärveläisen Hannu Toikan pellolla oli tiistaina harvinainen näky: puimuri. Toikan mukaan menossa ovat tilan viimeiset kaurat. Jos sateet eivät työtä keskeytä, puinnit valmistuvat tänään keskiviikkona.

    Toikan mukaan tavanomaisena vuonna kaura olisi saanut odottaa vielä kypsymistä. Tänä vuonna puintikausi on kuitenkin venynyt jo niin pitkään, että se päätettiin puida.

    ”Hermot eivät pettäneet”, isäntä vakuuttelee, vaikka sateet ovat puinteja vaikeuttaneet. Lypsykarjatilalla sateisiin on ”tottunut”, kun koko kesä on tehty säilörehua sateiden lomassa.

    Valtaosa Toikan pelloista on nurmella. Sen lisäksi tilalla on syysvehnää ja kauraa rehuksi tilan omaan käyttöön.

    ”Syysvehnät saatiin puitua pari viikkoa sitten. Laadusta en tiedä , mutta määrää tuli paljon. Ja olki oli huippulaatuista.”

    Sitä Toikka kiittelee, ettei tilalla ole kevätvehnää. Länsi- ja Keski-Uudellamaalla kevätvehnää on vielä paljon puimatta, eikä se ole vielä lähimainkaan puitavissa.

    ”Kyllä surkealta näyttää”, Toikka kuvailee lähiseudun tilannetta.

    Viime viikolla keskiviikosta perjantaihin kestänyt voimakkaiden sateiden jakso keskeytti puinnit koko maassa useiksi päiviksi. Paikoin puinnit ovat olleet pysähdyksissä siitä lähtien.

    Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla satoi puolessatoista vuorokaudessa alueesta riippuen 30–70 millimetriä, kertoo Pro Agria Etelä-Pohjanmaan palvelupäällikkö Henri Honkala.

    "Viikonloppuna puitiin jonkin verran, mutta puintikosteudet olivat jopa kolmeakymmentä. Kauran puinti nyt jotenkin vielä onnistui, mutta hitaammin kuivuva ohra oli aika mössöä."

    Artikkelin aiheet
    puinnit
    viljely
    sade
    kaura
    Nurmijärvi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle