Lihan kulutus jatkuu tasaisena, eikä romahdusta näy – halpuutuksella kulutusta ei saa pönkittää

Arviot suomalaisen lihankulutuksen kääntymisestä pysyvälle lasku-uralle ovat olleet ennenaikaisia. Vielä pari viikkoa sitten uutiset Luonnonvarakeskus Luken viime vuoden ravintotaseen ennakkotiedoista kertoivat lihan kulutuksen ”jatkaneen laskuaan useammatta vuotta peräkkäin”. (MT 29.7.)

MT:n maanantainen maatalouden markkinakatsaus taas kertoi lihan kulutuksen olleen vuoden ensimmäisen puoliskon aikana jälleen hienoisessa kasvussa. Kantar Agrin julkaisemien tammi–kesäkuun ennakkotietojen mukaan lihan kotimaan kokonaiskulutus on noussut prosentin: broilerin kulutus on noussut neljä prosenttia, sianlihan kulutus pysynyt ennallaan ja naudanlihan kulutus laskenut kahdella prosentilla. Luonnonvarakeskus Luken tilastojen mukaan myös lihan kokonaistuotanto on kasvanut tammi–kesäkuussa yhteensä kaksi prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. (MT 12.8.)

Syyksi viime vuosien laskeneelle kulutukselle Luke arvioi sekä elintarvikkeiden kuluttajahintojen että yleisten elinkustannusten voimakkaan nousun. Nyt nähtävissä oleva käänne kertoneekin ennen muuta tilanteen palautumisesta kohti aiempaa normaalia.

Tilastot osoittavat myös sen, ettei viitteitä vielä muutamia vuosia sitten ennustetusta nopeasta siirtymästä erilaisiin lihaa korvaaviin kasvijalosteisiin käytännössä ole. Vaikka suomalaiselle maaseudulle onkin tärkeää olla mukana ruokajärjestelmän muutoksessa saadakseen osansa uusien elintarvikeinnovaatioiden tulovirrasta, suomalaistilojen näkökulmasta hidas muutos on ennen muuta hyvä asia. Nykyinen tuotantorakenne on vuosikymmenten kehityksen tulos. Nopeat järistykset eivät olisi kestäviä, vaan johtaisivat todennäköisesti vain kielteisiin lopputuloksiin, esimerkiksi kotimaisen maataloustuotannon ja huoltovarmuuden heikentymiseen tuonnin paineessa.

On myös muistettava, että kotieläintuotanto on siihen erikoistuneiden tilojen voimakkaasta vähenemisestä huolimatta edelleen erittäin merkittävä osa maatalouden ja suomalaisen maaseudun tulovirtaa. Jotta kokonaiskestävä siirtymä on mahdollinen, kotieläintuotannon vähetessä sen tilalle on tultava kestävästi uutta työllisyyttä ja tulovirtaa. Nykymuodossaan esimerkiksi lihaa tai maitoa korvaavien jalosteiden arvosta maaseudulle päätyy vain hippusia.

Sekä terveys- että ympäristösyistä lihankulutusta on järkevää vähentää nykyisestä, mutta tapa, jolla se toteutuu, on arvovalinta. Ennen muuta vähennyksen pitäisi kohdistua tuontilihaan. Suuri osa esimerkiksi maailman naudanlihasta tuotetaan alueilla, jotka soveltuvat elintarvikekasvien tuotantoon. Suuri osa Suomesta taas sijaitsee vyöhykkeellä, jossa kasvuolot ovat parhaat nurmikasveille, joita ihminen ei voi ilman märehtiviä kotieläimiä eli nautoja, lampaita ja vuohia hyödyntää elintarvikkeeksi. Pitkäikäiset nurmet myös sitovat maaperään hiiltä aivan eri mitassa kuin useimmat yksivuotiset viljelykasvit, jotka väärillä viljelymenetelmillä jopa vapauttavat hiiltä ilmakehään.

Ylipäätään katse pitäisi olla lihan ympäristöllisesti kestävässä tuotannossa. Parhaimmillaan kotieläintuotannolla on monia ympäristöhyötyjä, kuten laidunnuksen vaikutukset kasvillisuuteen, pieneliöihin ja uhanalaisten luontotyyppien säilymiseen, ainoastaan kotieläintuotannon mahdollistama luonnollinen ravinnekierto sekä lannan maanparannusvaikutukset.

Lihankulutuksen vähennyspaineessa paineen pitää kohdistua ennen muuta kauppaan. Lihan ei kuulu olla missään olosuhteissa nykyisenkaltainen halpuutustuote, jonka menekkiä kasvatetaan kilpailuttamalla tiukempien laatustandardien tuotteita löysemmin standardein tuotettuja vastaan. Lihan tuotannolla ja kulutetulla lihalla pitää olla arvonsa, joka myös kaupan pitää tunnustaa.