• Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Simula syyttää edellisiä hallituksia toimettomuudesta susipolitiikassa ja vaatii ministeriltä toimia

    Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula (ps.) vaatii maa- ja metsätalousministeriltä ripeitä toimia suden kannanhoidollisen metsästyksen sallimiseksi. Hänen mukaansa hallitusohjelmakirjaukset ovat asiasta ”harvinaisen selvät”.
    Jenna Simulan mukaan susikanta on kasvanut Suomessa liian suureksi.
    Jenna Simulan mukaan susikanta on kasvanut Suomessa liian suureksi.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Politiikka
    29.8.202305:00
    Joonas Immonen

    Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula (ps.) vakuuttaa, että hallitus aikoo ryhtyä työhön häirikkösusien kaatamisen helpottamiseksi.

    ”Vaikka tällä hetkellä suoria lainsäädäntöhankkeita ei ole vireillä, etsimme keskeisimpiä keinoja, joita tarvitaan. Ministeriössä on tarkoitus tarkastella keinoja, joilla me saamme näitä ongelmia kitkettyä. Nykytilanne on kestämätön ja ollut liian kestämätön jo pitkään”, Simula sanoo MT:lle.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kommentoi keskiviikkona MT:lle, että asia on ministeriössä selvityksessä, mutta akuuttiin hätään vastaavia lainsäädäntöhankkeita ei ole toistaiseksi vireillä.

    Simula kritisoi toimettomuudesta erityisesti edellisiä hallituksia, joiden toimet ovat olleet mielestään riittämättömiä vastaamaan suurpetojen aiheuttamiin vaaroihin turvallisuuden ja omistajansuojan osalta.

    Simulan mukaan edellisessä hallituksessa erityisesti vihreät estivät petopolitiikan päätöksiä.

    ”Tilanne on tämä, sillä aiemmat hallitukset eivät ole tehneet asialle tarpeeksi. Kannanhoidollista metsästystä ei ole saatu käyntiin ja susiongelmiin reagointi on ollut kehnoa. Susikanta on nyt tarpeettoman suuri ja susi ei ole enää ihmisarka.”

    Muun muassa Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä sudet raatelivat hengiltä heinäkuun lopussa lähes kolmekymmentä lammasta tunkeutumalla aitaukseen läpi suurpetoaitojen. Vastaavia tapauksia on noussut esiin useita loppukesällä.

    ”Aiemmin tehdyt toimet eivät ole riittävät, kuten suurpetoaidat ja muut vastaavat. Tarvitaan järeämpiä keinoja”, Simula vaatii.

    ”Valituksen pitäisi saada tehdä vain sellainen taho, jota asia koskettaa”

    Tällä hetkellä Suomen riistakeskus voi myöntää susien kaatamiseen poikkeuslupia, niistä vain osa päätyy täytäntöön. Usein lupapäätöksistä valitetaan ja hallinto-oikeudella on taipumus asettaa luvat toimeenpanokieltoon, kunnes oikeus on käsitellyt valituksen. Valitusten taustalla ovat usein luonnonsuojeluyhdistykset.

    Ministeri Essayah kritisoi oikeusjärjestelmän kankeutta asiassa. Similä yhtyy kritiikkiin.

    ”Ongelma on se, että luvat menevät heti toimeenpanokieltoon ja keskeinen ongelma on myös se, että sellaisten tahojen annetaan tehdä valitus, joita asia ei millään tavalla koske. Valituksen pitäisi saada tehdä vain sellainen taho, jota asia koskettaa”, Simula sanoo.

    Sudet ovat aiheuttaneet vahinkoja loppukesästä erityisesti lammastiloilla.
    Sudet ovat aiheuttaneet vahinkoja loppukesästä erityisesti lammastiloilla. Kuva: Markku Vuorikari

    Vaikka EU:n direktiivillä susi on luokiteltu suojelluksi eläimeksi, kansallisella lainsäädännöllä voidaan säätää kannanhoidollisesta metsästyksestä sekä poikkeuslupapäätöksistä häirikkösusille. Esimerkiksi Ruotsissa suden saa kaataa varoituslaukauksen jälkeen ilman pelkoa valituskierteestä.

    Suomessa vastaava hätävarjelukeino maksaa maanomistajalle aseiden takavarikoinnin ja poliisitutkinnan. Tällä hetkellä kuitenkin myös poliisi voi poliisilain mukaan lopettaa vaaraa aiheuttavan eläimen, mutta poliisi käyttää päätösvaltaansa susien kaatamiseen maltillisesti.

    Poliisin päätökset häirikkösuden lopettamisesta ovat myös suurennuslasin alla ja viranomaisen on tarkkaan harkittava, voiko ensin käyttää kevyempiä otteita, kuten suden karkoittamista muualle. Harvoin myöskään poliisi sattuu paikalle akuutissa tilanteessa.

    ”Olisi tärkeää, että kaikkia niitä keinoja, jotka nykylainsäädännön turvin on käytettävissä, käytettäisiin. Oman näkemykseni mukaan poliisi voisi tehdä herkemmin päätöksiä susien lopettamisista.”

    Valiokunnan puheenjohtaja vaatii maa- ja metsätalousministeriä vauhdittamaan asiaa. Hänen mukaansa hallituspuolueilla on yhtenäinen kanta kannanhoidolliseen metsästykseen.

    ”Olemme jo ohjelmassa tehneet harvinaisen selvät kirjaukset siitä, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on turvattava lainsäädännöllä. Tämä koskettaa niin sutta, ilvestä kuin karhua. Se vaatii hallitukselta toimenpiteitä.”

    Lisää aiheesta
    • Susi on tappanut useita lampaita Salon seudulla.

      Erä | Varsinais-Suomeen myönnetty poikkeuslupia kahden suden kaatamiseksi – lupien perustelut surullista luettavaa

      Tilaajalle
    • Nouseeko syke? Alexander Stubbin ja muiden ehdokkaiden kannattaa arvioida kirikunto tarkkaan, sillä spurtti väärään aikaan voi ratkaista presidenttikisan.

      Politiikka | Analyysi: Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen kovin taisto käydään porvarien kesken – ja siinä piilee Halla-ahon mahdollisuus

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa