• Ympäristökorvausta on haettu entiseen malliin

    Peltohehtaareista ympäristökorvauksessa on torstain tukihakutilanteen perusteella liki 95 prosenttia eli saman verran kuin entisessä ympäristötuessa.
    Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    8.5.201507:00
    MT toimitus

    Torstai-iltapäivään mennessä jätetyistä 30 000 tukihakemuksesta noin 90 prosentissa on annettu ympäristösitoumus.

    Peltohehtaareista ympäristökorvauksessa on torstain tilanteen perusteella liki 95 prosenttia eli saman verran kuin entisessä ympäristötuessa.

    MTK:n maatalouslinjan tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen pitää sitoutumisastetta yllättävän korkeana.

    "Oma veikkaukseni oli, että määrä olisi ollut ehkä noin kymmenen prosenttiyksikköä alempi kuin edellisellä ohjelmakaudella. Joka tapauksessa arvioin prosenttiosuuden alkavan kahdeksikolla."

    "Toisaalta tukia hakeneiden määrästä puuttuu vielä parinkymmenen tuhannen tilan hakemukset."

    Lappalainen arvelee, että niiden joukossa on vielä runsaasti omaa ratkaisuaan miettiviä, jotka eivät ole hakemustaan jättäneet. Myös paperilomakkeella tukia hakevissa on hänen mukaansa todennäköisesti enemmän ulkopuolelle jääviä kuin korvaukseen sitoutuvia. Tuottajat ovat pitäneet ongelmana uuden ympäristökorvauksen ehdoissa selvästi tiukentuneita lannan käytön rajoituksia sekä aiempaa tiukempia fosforinkäyttövaatimuksia.

    Artikkelin aiheet
    ympäristökorvaus
    maataloustuki
    ympäristötuki
    MTK
    Juha Lappalainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle