• Konekaupan ja maitotilan yhdistävä isäntä testaa myymänsä koneet omalla tilalla

    Maitotilan ja konekaupan yhdistelmä toimii yrittäjäparin ja kahden työntekijän voimin.
    Tilaajalle
    Apevaunun planeettavaihteita on muiden varaosien lisäksi varastossa ja voimme jopa viedä varavaunun asiakkaalle ja ottaa rikkoutuneen vaunun pajalle korjattavaksi, JR Maatilankoneen Jani Rantanen kertoo.
    Apevaunun planeettavaihteita on muiden varaosien lisäksi varastossa ja voimme jopa viedä varavaunun asiakkaalle ja ottaa rikkoutuneen vaunun pajalle korjattavaksi, JR Maatilankoneen Jani Rantanen kertoo. Kuva: Visa Vilkuna
    Maatalous|Koneet ja kulkuneuvot
    24.3.202512:00
    Visa Vilkuna
    Joutsa

    ”Konekauppa tuli mukaan kuvioihin, kun mietimme lietteen kuljetuksen sekä levityksen parasta mahdollista järjestämistä. Tarjolla olleet komponentit vaikuttivat kovin arvokkailta ja niitä oli osin heikosti saatavilla. Siksipä katselin hintoja Suomen rajojen ulkopuolelta. Hintataso oli kilpailukykyinen, ja muutamien omaan käyttöön tilattujen tuotteiden jälkeen hankin osia myös naapuriviljelijöille”, joutsalaisen Hämeenlaakson maitotilan isäntä Jani Rantanen muistelee.

    Rantanen aloitti yritystoiminnan kaivinkoneella ja kuormatraktorilla jo vuonna 1998. Kotitilan vetovastuu siirtyi hänelle vuonna 2004, ja puoliso Riitta Tarhonen tuli mukaan toimintaan 2007.

    Maitotilan parsinavetta vaihtui pihattoon vuonna 2010 ja asemalypsy kahteen robottiin vuonna 2020. Peltoa on hankittu lisää ja koneiden korjausta sekä konekauppaa on lisätty vuosien varrella.

    Vuonna 2020 Rantanen aloitti maatalouskoneiden huolto- ja varaosien myynnin verkkokaupassa JR Maatilankone oy:n nimellä. Tilalla ja yrityksessä työskentelee isäntäparin lisäksi kaksi vakituista työntekijää. Toinen heistä on keskittynyt lähes kokonaan koneiden korjaamiseen ja pajatöihin. Lisäksi kesäaikaan on kausityöntekijöitä

    Maahan on tuotu koneita ja laitteita Englannista, Ruotsista, Puolasta, Sloveniasta ja Saksasta. Rantanen pitää olennaisen tärkeänä sitä, että hän voi ensin itse testata koneita, joiden maahantuontia hän suunnittelee. Messuillakin on mukava esitellä koneita ja kertoa, kuinka se on omalla tilalla toiminut.

    ”Tuskinpa olisin lähtenyt maatalouskoneiden ja varasosien kauppaa ollenkaan, jos meillä ei olisi ollut maataloutta. Kun itse viljelee, niin sitä on keskusteluissa asiakkaiden kanssa taatusti samalla aaltopituudella”, Rantanen perustelee.

    ”Kun itse viljelee, niin sitä on keskusteluissa asiakkaiden kanssa taatusti samalla aaltopituudella.”

    Jani Rantanen
    Pekka Pöyryn työmaana on JR Maatilankoneen korjaamo- ja huoltohalli. Kiireaikaan peltotyöt tuovat mukavaa vaihtelua.
    Pekka Pöyryn työmaana on JR Maatilankoneen korjaamo- ja huoltohalli. Kiireaikaan peltotyöt tuovat mukavaa vaihtelua. Kuva: Visa Vilkuna

    Apevaunun ruuvien kohdalla kävi samoin kuin lietekaluston kanssa. Tarjolla olleet osat olivat turhan kalliita, mutta onneksi Euroopasta löytyi hyvälaatuisia osia huokeammalla. Ruuvien ja terien tuonti on jatkunut jo vuosia, ja tätä nykyä yritys tuo vuosittain maahan kymmeniä apevaunujen ruuveja. Rantasen mukaan apevaunumerkkejä on maassamme tosi paljon, mikä luo haastetta varaosatoimituksille.

    Uusien merkkinen maahantuontia suunnitellessa Rantanen seuraa ulkomaisia ammattijulkaisuja ja keskustelupalstoilla olevien viljelijöiden kommentteja. Myös laaja verkosto auttaa löytämään parhaimmat tuotteet.

    Vierailu tehtaalla antaa lopullisesti selkeän kuvan siitä, onko kyseessä riittävän korkealaatuinen tuote. Esimerkiksi BeTEC-multainen kehittäminen on lähtenyt alulle slovenialaisten viljelijäveljesten maatilalta. Konetta kehitettiin omiin tarpeisiin ja kun siitä tuli hyvä, sitä alettiin ostamaan lähialueelle. Tällä hetkellä BeTEC on merkittävä konevalmistaja, jolla on vientiä kymmeniin maihin.

    ”Eteläisemmän Euroopan rahtarit ovat usein ottaneet paluulastiksi suomalaista puutavaraa.”

    Jani Rantanen
    Uusimpana JR Maatilakoneen tuotteena on ERT Agrin visiiriruokintapöytä, joka ratkaisee aiempien visiiripöytien ongelmia.
    Uusimpana JR Maatilakoneen tuotteena on ERT Agrin visiiriruokintapöytä, joka ratkaisee aiempien visiiripöytien ongelmia. Kuva: Visa Vilkuna

    Rahdin osuus on Suomeen tuotavien koneiden kohdalla on merkittävä. Yhtä konetta ei kannata lähteä tuomaan, mutta täysinä kuormina koneiden hinta pysyy kilpailukykyisenä. Eteläisemmän Euroopan rahtarit ovat usein ottaneet paluulastiksi suomalaista puutavaraa. Rantasen mukaan hänen käyttämiensä rahtareiden verkosto on sen verran kattava, että järkevien kuljetusyhteyksien aikaansaaminen on helpottunut. Kuljetuksia ovat hoitaneet sekä kotimaiset että konevalmistajien maissa olevat kuljetusyrittäjät.

    Yrityksellä on useisiin lietevaunuihin valmiit komponentit, joilla multain asennetaan vaunuihin. Itse tehtyihin vaunuihin asennettava multain teettää hieman enemmän suunnittelua, ennen kuin asennukseen voidaan ryhtyä. Lietevaunuihin on mahdollista tehdä muitakin merkittäviä parannuksia. LS-lohkot, sähköinen hallinta, virtausmittari sekä perusteellinen hiekkapuhallus sisältä ja päältä asianmukaisine suojauksineen tekee vaunusta nykyvaatimusten mukaisen.

    ”Apevaunumerkkejä on maassamme tosi paljon, mikä luo haastetta varaosatoimituksille.”

    Jani Rantanen

    Rantasen mukaan Suomeen tuotavien koneiden ja varasosien valikoima on kohdallaan. Uusiin tuotteisiin suhtaudutaan erittäin harkiten, mutta kuitenkin avoimen kiinnostuneesti.

    Myymälään ei kannata panostaa, sillä kaupat tehdään netissä, puhelimessa tai sähköpostin välityksellä. Tällä hetkellä jälkimarkkinoinnin turvaaminen ja olemassa olevien asiakkaiden palveleminen mahdollisimman hyvin ovat tärkeimmät kehityskohteet.

    Hämeenlaakson maatila

    Sijaitsee Joutsassa

    270 hehtaaria viljelyssä

    Nurmi korjataan kolmen sadon taktiikalla

    Nurmen D-arvon tavoite on 700 g/kg ka

    Nurmet uusitaan 4-5 vuoden välein suojaviljaan

    100 hehtaaria viljalla

    Viljelyssä herne ohra, vehnä ja maissiakin kokeiltu

    Holsteinkarjan keskituotos yli 11 000 kiloa (ekm).

    Lisää aiheesta
    • Viime vuoden keväällä rekisteröityjen traktorien keskiteho oli lähes 203 hevosvoimaa, nyt pudottiin 193 hevosvoimaan ja helmikuussa jäätiin 183 hevosvoimaan.

      Koneet ja kulkuneuvot | Alkuvuosi ollut historiallisen hiljainen traktorimarkkinoilla: Valtra kannatteli yksin kauppaa helmikuussa

      Tilaajalle
    • Varaosamyyjä Kalle Halttunen (kuvassa vasemmalla) ja yrittäjä Kari Kauppinen työskentelevät maatalouskoneiden myynnin ja huollon parissa.

      Maatalouskoneet | Maaseutuyritys erikoistui maatalouskoneiden myyntiin ja huoltoon ‒ ”Huoltotyöt eivät ole ainakaan vähentyneet”

      Tilaajalle
    • Optimismin herääminen näkyy konevalmistajien tämän vuoden liikevaihto-odotuksissa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Konevalmistajien toiveikkuus vahvistuu, indeksi enää hieman miinuksella

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee