• Apetitin tammi–maaliskuun tulos miinuksella

    Kala- ja tuoretuotteiden huono kannattavuus Suomessa painoi Apetit-konsernin alkuvuoden tappiolle. Yhtiö arvioi jo helmikuussa, että tämän vuoden liiketulos ilman kertaeriä jää viime vuotta pienemmäksi.
    Apetit kirjolohi pakattu, maustettu.
    Apetit kirjolohi pakattu, maustettu. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    13.5.201410:55
    MT toimitus

    Apetit-konsernin liikevaihto tammi–maaliskuulta on 88,9 euroa, mikä on 11 prosenttia pienempi kuin vertailujaksolla.

    Liiketulos ilman kertaeriä painui miinukselle 0,2 miljoonaa, kun se vuotta aikaisemmin oli 1,3 miljoonaa euroa. Raportoitu liiketulos on –0,7 miljoonaa, viime vuonna 1,2 miljoonaa euroa.

    Alkuvuoden tulos oli sekin tappiollinen 1,2 miljoonan euron verran. Viime vuonna tulosta kertyi 0,7 miljoonaa. Osakekohtainen tulos on –0,14 euroa.

    Toimitusjohtaja Veijo Meriläinen kuvailee liiketulosta epätyydyttäväksi. Konsernin tiedotteessa Meriläinen kertoo ennen kaikkea kala- ja tuoretuoteryhmien kannattaneen Suomessa huonosti.

    Sen sijaan satsaukset kotimaisiin ja korkealle jalostettuihin kasviöljyihin ovat parantaneet kannattavuutta.

    Sucroksen tulosta heikensivät sokerin markkinahinnan halpeneminen sekä kaudelle kohdistuneet poikkeuksellisen suuret siirtohintojen jälkilaskentaerät.

    Konserni arvioi, että ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto jää viime vuodesta johtuen viljojen markkinahintojen halpenemisesta. Koko vuoden liiketuloksen ilman kertaeriä ennakoidaan jäävän vertailukaudesta.

    Lisäksi kuluvan vuoden tulokseen voi vaikuttaa merkittävästi Sucrosta koskeva osakassopimusriidan ratkaisu, jonka arvioidaan syntyvän tänä vuonna.

    Artikkelin aiheet
    Apetit
    tilinpäätös
    elintarviketeollisuus
    kannattavuus
    liiketulos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle