• Mansikoiden hintasota käy kuumana Keski-Euroopassa – myös korkean palkkatason maat voivat pärjätä

    Erityisesti Saksassa kotimainen mansikka on muuttumassa luksustuotteeksi.
    Tilaajalle
    Keski-Euroopassa kotitaloudet eivät juuri osta mansikoita pakastettavaksi.
    Keski-Euroopassa kotitaloudet eivät juuri osta mansikoita pakastettavaksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    11.6.202504:00
    Tapio Nurminen

    Saksassa talouselämä odottaa paljon uudelta oikeistovetoiselta hallitukselta. Maataloudessa erityisesti sesonkituotteiden viljelyyn keskittyneillä tiloilla tunnelmat sitä vastoin ovat synkät.

    Minimituntipalkkaa ollaan nostamassa ensi vuonna vajaasta 13 eurosta 15 euroon. Se on myrkkyä muiden muassa mansikkatiloille, joiden kilpailuasema halpatuontia vastaan on kohonneiden kustannusten vuoksi heikentynyt vuosi vuodelta.

    Vielä vuonna 2014 kotimainen mansikkakilo maksoi Saksassa keskimäärin 3,60 euroa. Viime vuonna keskihinta oli kivunnut jo 6,70 euroon.

    Se tarkoittaa yli 80 prosentin nousua, joka jatkuu. Tilojen kannattavuutta hintaralli ei ole parantanut.

    Mansikkatilojen määrä laskee koko ajan ja tuotantoala on kymmenessä vuodessa supistunut noin 30 prosenttia. Myös se nostaa kotimaisen mansikan hintaa.

    Suomen vuotuinen mansikkatuotanto on viime vuosina vaihdellut 12 000 tonnista 15 000 tonnin, mikä on noin kymmenesosa esimerkiksi Saksan vuosituotannosta.
    Suomen vuotuinen mansikkatuotanto on viime vuosina vaihdellut 12 000 tonnista 15 000 tonnin, mikä on noin kymmenesosa esimerkiksi Saksan vuosituotannosta. Kuva: Kai Tirkkonen

    Espanjasta, Alankomaista ja Puolasta tulevan tuontimansikan hinta on keskimäärin noin 25 prosenttia halvempaa. Viime vuonna yli 40 prosenttia saksalaisten kuluttamista mansikoista tuotiin ulkomailta. Maan omasta noin 120 000 tonnin tuotannosta vajaat 80 000 tonnia tuli avomaalta ja reilut 40 000 tonnia kasvihuoneista tai kasvutunneleista.

    Myös ilmastonmuutoksen myötä muuttuvat kasvuolosuhteet rassaavat keskieurooppalaisia mansikanviljelijöitä. Saksassa keskeisin kustannuksia nostava tekijä on palkkataso.

    Enno Glanz, yksi pohjoisen Saksan suurista mansikan tuottajista muistuttaa Der Spiegel viikkolehden haastattelussa, että minimituntipalkan nosto nykyisestä 12,82 eurosta 15 euroon tarkoittaa 17 prosentin nousua. Vuodesta 2015, jolloin minimipalkka otettiin Saksassa käyttöön, maatalouden sesonkityöntekijöiden palkat ovat nousseet 76 prosenttia.

    Saksan minimipalkka on Luxemburgin, Irlannin ja Hollannin jälkeen EU:n neljänneksi korkein. Espanjassa, joka on Euroopan suurin mansikan tuottaja ja Saksan tärkein tuontimaa, minimipalkka on alle yhdeksän euroa. Myös Italiasta tuodaan paljon mansikoita Saksaan.

    ”Italiassa ei ole minimipalkkaa lainkaan”, Glanz muistuttaa.

    Saksan mansikkatilat ovat jo vuosikymmenten ajan olleet riippuvaisia puolalaisista sesonkityöntekijöistä.
    Saksan mansikkatilat ovat jo vuosikymmenten ajan olleet riippuvaisia puolalaisista sesonkityöntekijöistä.  Kuva: Rothermel

    Hän kauppaa suurimman osan tuotannostaan suoramyyntinä ja pärjää vielä, koska kuluttajat ovat valmiita maksamaan kotimaisesta korkeampaa hintaa.

    Glanzin mukaan kipuraja on kymmenessä eurossa. Jos on pakko mennä sen yli, ja pian on, kuluttaja hakee halvemmat tuontimansikat marketeista.

    Espanja on yli 300 000 tonnin vuosituotannolla maailman kuudenneksi suurin mansikan tuottaja.

    Saksalaiset markkina-asiantuntijat arvioivat, että 15 euron minimipalkka voi pahimmassa tapauksessa nostaa kotimaisen mansikan hintaa jopa 30 prosenttia. Henkilöstön osuus mansikkatilan kustannuksista on kaksi kolmasosaa.

    Eurooppalaisessa hintasodassa on kustannusten lisäksi kysymys myös tuottavuudesta.

    Espanja, joka on yli 300 000 tonnin vuosituotannolla maailman kuudenneksi suurin, pärjää eurooppalaisessa kilpailussa nimenomaan matalilla kustannuksilla. 98 prosenttia Espanjan tuotannosta tulee Andalusian Huelvasta.

    Alankomaissa taas maksetaan jo nyt yli 14 euron minimipalkkaa, joka on korkeampi kuin Saksassa. Siitä huolimatta saksalaiset kaupat tarjoavat hollantilaista tuontimansikkaa halvemmalla kuin kotimaista.

    Suurin osa Alankomaiden mansikoista tuotetaan automatisoiduissa kasvihuoneissa. Myös logistiikan tehokkuudessa hollantilaiset ovat ylivoimaisia useimpiin eurooppalaisiin kilpailijoihin verrattuna.

    Lisää aiheesta
    • Arvion mukaan mansikkaa ollaan saamassa tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna.

      Puutarhatuotanto | Suomalaisten lempimarjaa saadaan juhannukseksi

    • Viljelyksestä vastaava Klaus Karjula (oik.) sekä myynnin ykkösmies Joonas Karjula pitävät tärkeänä, että maatilat uskaltavat poiketa totutuista tavoista.

      Maatalousyrittäjät | Uudenlaista potkua viljelyyn sosiaalisesta mediasta – Lännentila Oy luo brändiään tehokkaalla somenäkyvyydellä

    • Mansikan poimintaan kehitetyssä robotissa hyödynnettiin Fatbiken eli niin sanotun läskipyörän renkaita. Marjan robotti poimi siihen tarkoitettujen saksien avulla.

      Tekniikka | Monikätinen robotti voi korvata ihmisen mansikan korjuussa

      Tilaajalle
    • Polarica Marjahankinnan entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo vaati, että juttua käsittelemään pitäisi määrätä toinen kokoonpano.

      Talous | Marjayhtiö Polaricaan liittyviä ihmiskauppasyytteitä käsitellään elokuussa – oikeus hylkäsi väitteen esteellisyydestä

    • Viime vuonna Noin 1 300 thaimaalaista tuli Suomeen lyhytaikaisesti töihin työntekijän oleskeluluvalla.

      Yhteiskunta | Turvapaikkahakemusten määrä lähes puolittui viime vuonna – luonnonmarjanpoimijat hakivat poikkeuksellisesti työntekijän oleskelulupaa

    Artikkelin aiheet
    mansikka
    Saksan maatalous
    minimipalkka
    hintasota
    tuonti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle