• Vehnä otti vetovastuun viljamarkkinoilla

    Maatalous
    30.9.201316:00
    Veikko Niittymaa

    Vehnä on ottanut vetovastuun maissilta viljamarkkinoilla, amerikkalaiset analyytikot arvioivat perjantaina. Hyödykepörsseissä vehnä harppasi viime viikolla 8–10 euroa tonnilta ylöspäin, kun rehuviljojen ja öljykasvien hinnat vahvistuivat vain vähän.

    Suomessa tilanne on samantapainen. Leipä- ja rehuvehnien hintoja nostettiin hieman tälle viikolle samalla, kun rehuviljojen hinnoissa alamäki jatkui.

    Brasiliassa ja Kiinassa sateet pilaavat satotoiveita. Kiinassa on ongelmia vehnän laadussa. Brasiliassa sato jää niukaksi eikä Argentiinastakaan ole nyt apua. Yhdysvaltojen ohella vehnää saatetaan tuoda Puolasta.

    Perjantaina Ukrainan viljaviranomaiset kertoivat, että syysvehnän kylvöt ovat sateiden takia pahasti myöhässä ja ala saattaa jäädä alle puoleen suunnitellusta 7 miljoonasta hehtaarista.

    Hermostuneisuus johtuu osin siitä, että Yhdysvaltojen maatalousministeriö julkaisee tänään viljojen varastoraportin. Ministeriön odotetaan alentavan varastomääriä, mikä tiukentaisi markkinatilannetta.

    Suomessa vehnän hinnat poikkeavat muista viljoista. Maaseudun Tulevaisuuden hintaseurannassa on 68 ostotarjousta, joista nousua on 10 vehnätarjouksessa ja laskua 22 ohra-, kaura- ja ruistarjouksessa.

    Viljojen ja myös vehnän hinnat ovat pudonneet tuntuvasti keväästä, kun kylvösuunnitelmia tehtiin.

    Eniten on notkahtanut kaura, jonka hinnasta on sulanut 33 prosenttia. Ohra on halventunut 24–28 prosenttia ja vehnä noin 20 prosenttia. Hinnat on poimittu Raision maaliskuun lopun ja tämän viikon tarjouksista.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vehnä
    viljamarkkinat
    viljan hinta
    maatalous
    viljan tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle