

Nurmet ovat lähteneet hyvin kasvuun Kauhajoen Filppulankylässä.
”Ne on lannoitettu, ja komeasti vihertävät jo, kun viime viikolla saatiin sadettakin parina päivänä”, viljelyksiään silmäilevä Timo Lahdenmaa sanoo.
”Näyttää siltä, että talvituhoja ei ole juurikaan ollut. Pellot myös kuivuivat yllättävän nopeasti, kun routa poistui.”

Timo Lahdenmaa on yksi osakas Lahdenmaan maatalousyhtymässä, jonka muut osakkaat ovat Timon veli Kari Lahdenmaa ja veljesten äiti Kaija Lahdenmaa.
”Maidontuotanto on päälaji. Lypsylehmiä on tällä hetkellä 110”, Timo Lahdenmaa kertoo.
Peltopinta-ala on 136 hehtaaria, joista rehunurmea on runsaat sata. Loput hehtaarit kasvavat ohraa.
”Koko sato menee oman karjan ruokintaan. Viime satokauden aiv-rehua riittää vielä hyvin. Yhteistyökumppanilta olemme ostaneet ohraa”, kertoo Timo Lahdenmaa ja kiittää sujuvaa yhteistyötä lähitilojen kesken.

Maanantaina Lahdenmaan maatalousyhtymän ja sen yhteistyökumppanin pelloilla liikkui useita traktoreita.
Jaakko Lahdenmaan, 16, työnä oli 18 hehtaarin nurmialan täydennyskylvö. Täydennyskylvökoneen säiliössä oli timotein siementä.
Kurikkalaisen Lohiluoman Koneasema Oy:n urakkana oli lietelannan vetoletkulevitys Lahdenmaan yhteistyökumppanin noin 55 hehtaarin alalle, johon kylvetään rehuohra. Kylvö alkaa keskiviikkona.
Timo Risulahden ohjaaman traktorin perässä oli veitsimultain, jonka levittämä lietelanta pumpattiin Lahdenmaan tilan lietelantasäiliöstä. Letkuja risteili pellolla 1,6 kilometriä.
Niko Polvi-Lohikoski ohjasi toista traktoria ja siirteli letkua levitysalalla.

Kevättöissä ollaan viikon verran jäljessä viimevuotisesta, Timo Lahdenmaa sanoo.
”Viime vuonna levitettiin apulannat toukokuun viidentenä ja kuudentena päivänä, tänä vuonna vasta torstaina 12.5.”
Sama juttu äestysten osalta, ne aloitettiin viime vuonna aiemmin kuin nyt.
”Pikkuisen ollaan myöhässä, mutta ei tämä vielä mikään tragedia ole.”

Lahdenmaan maatalousyhtymän karjassa on sekä mustavalkoisia että ruskeankirjavia lehmiä.
”Holsteineja on enemmistö, niitä on noin 70 prosenttia karjasta. Loput ovat ay:tä.”
Tilalla on lypsykaruselli. ”Robottilypsyyn siirtyminen on suunnitteilla jollakin aikavälillä.”
Lue lisää: