• Kuljetus on tuontiruuan pullonkaula – kauppiaat iloitsevat kotimaisista vihanneksista

    Rajatarkastusten muutokset ovat voineet tuoda ruuhkia ja hidasteita Euroopassa, mutta ruoka kulkee.
    Hedelmät liikkuvat Euroopassa koronapandemiasta huolimatta.
    Hedelmät liikkuvat Euroopassa koronapandemiasta huolimatta. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous
    25.3.202011:30
    Tuure Kiviranta

    Tuontihedelmiä ja -vihanneksia tulee kauppoihin Etelä-Euroopasta entiseen malliin koronapandemiasta huolimatta. Esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa kuljetuksiin voi kuitenkin muodostua pullonkauloja.

    "Pakkaamot ja kuljetukset ovat toistaiseksi toimineet ilman suuria häiriöitä ja tavaraa kulkenut normaalisti", kertoo tavarakaupan johtaja Harri Hovi K-ryhmästä.

    Rajatarkastusten muutokset ovat voineet tuoda ruuhkia ja hidasteita, mutta ruoka kulkee.

    Myös S-ryhmälle tuontikasviksia on saapunut ongelmitta.

    "Tosin kuljetuskapasiteetti erityisesti Italiasta on rajallista, ja vaikutus näkyy nyt myös Espanjassa", kertoo Kai Ovaskainen SOK:n viestinnästä.

    S-ryhmän tietojen mukaan Italia on ilmoittanut tänään keskiviikkona alkavista varotoimenpiteistä, jolloin kaikki ei-kriittinen teollisuus pysäytetään. Se ei koske elintarvikesektoria, mutta vähentää vientikuljetusten kuljetuskapasiteettia entisestään.

    Monissa maissa etenkin hedelmien, vihannesten ja marjojen korjuu on siirtotyöläisten varassa (MT 23.3.). Kaupat seuraavat satokauden kehitystä, mutta eivät vielä tarkemmin arvioi tulevien kuukausien tilannetta.

    "Jos työvoiman liikkuvuuteen tulee kovia rajoitteita, muodostuu satokausituotteiden osalta luonnollisesti haasteita tuotteiden korjuussa", Ovaskainen sanoo.

    "Kesän hedelmäsato kypsyy tilanteesta huolimatta ja varmasti kaikilla on yhteinen tavoite, että tavara kulkee jatkossakin katkoitta eteenpäin", pohtii Hovi.

    Kauppiaat iloitsevat kotimaisista vihanneksista.

    Molemmista kauppaketjuista kerrotaan, että valtaosa myytävästä ruuasta on kotimaista, niin myös vihanneksissa.

    Niiden toimituksissa ei ole toistaiseksi ollut häiriötä.

    Lue myös:

    Markkinakatsaus: Työntekijöiden liikkumisesteet voivat uhata sadonkorjuuta maailmanlaajuisesti

    Artikkelin aiheet
    tuontiruoka
    kuljetus
    kotimaiset vihannekset
    K-ryhmä
    S-ryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle