• Investointitukirahoista osa loppui kesken jo ensimmäisellä hakukierroksella

    Määrärahoja löytyy yhä muun muassa rakennusinvestointeihin ja uusien viljelijöiden aloitustukeen.
    Tilaajalle
    Emolehmätuottaja Heikki Vehkaoja Seinäjoelta haki investointitukea salaojitukseen, mutta ei saanut. Hän kummastelee salaojitusten tuesta säästämistä.
    Emolehmätuottaja Heikki Vehkaoja Seinäjoelta haki investointitukea salaojitukseen, mutta ei saanut. Hän kummastelee salaojitusten tuesta säästämistä.  Kuva: Juha Harju
    Maatalous|Maatalous
    6.7.202315:30
    Terhi Torikka

    Maatalouden investointitukeen osoitetuista määrärahoista osa on loppunut kesken ensimmäisen hakukierroksen jälkeen.

    Määrärahojen vähyys on herättänyt keskustelua esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla. Alueen ely-keskus tiedotti kesäkuun lopulla, että pisteytyksen perusteella 93 hanketta jää ilman rahoitusta. Kaikkiaan hakemuksia oli 233.

    Yksi kielteisen päätöksen saaneista oli seinäjokinen Vehkaojan emolehmätila.

    ”Salaojitushanke olisi ollut tukikelpoinen, mutta rahaa ei riittänyt. Kyllä se yllätti, koska keväällä vielä ilmapiiri oli sellainen, että rahaa on”, Heikki Vehkaoja sanoo.

    Kyse oli lähes 15 hehtaarin alan salaojituksesta.

    ”Se on sen verran iso ala, että tukipäätös vaikuttaa toteuttamiseen. Todennäköisesti hanke jää tältä kesältä. Katsotaan, laitetaanko uusi hakemus ensi kesää ajatellen.”

    Vehkaoja ihmettelee salaojituksien tukemisesta säästämistä. ”Se lukeutuu kuitenkin maatalouden kriittisiin pitkän tähtäimen investointeihin. Ehkä painotuksia olisi tarpeen miettiä vielä.”

    Kaikkiaan investointitukihakemuksia jätettiin kesäkuun haussa yhteensä noin 1300. Niistä noin 425 koski maatilojen energiainvestointeja, noin 150 eläinten hyvinvoinnin ja bioturvan parantamista, vajaa 400 ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa sekä noin 325 maatilojen kilpailukyvyn kehittämistä ja tuotannon nykyaikaistamista, Maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan.

    Suosituimpia hakukohteita ovat olleet salaojitus, joka lukeutuu ympäristön tilaa ja kestävää tuotantoa edistäviin investointeihin sekä aurinkopaneelit, jotka kuuluvat maatilan energiainvestointeihin.

    Ilman rahoitusta jääneille hankkeille on mahdollista hakea tukea uudelleen elokuun ja lokakuun tukijaksoilla, mikäli hanketta ei ole aloitettu.

    Se, mitkä hankehakemuksista saavat myönteisen rahoituspäätöksen ratkaistaan pisteytyksen perusteella. Pisteytys on ollut käytössä jo viime kaudella, jolloin kaikki rahoitus tuli yhdestä lähteestä. Nyt investointitukirahat on jaettu CAP-strategian mukaisesti neljään luokkaan vuosille 2023-2027.

    Suurin potti euroja on kohdistettu rakennusinvestointeihin, joita ei nyt ole juurikaan vireillä. Sen sijaan energiaan ja ympäristön tilaan liittyviin investointeihin kohdistuu paljon hakemuksia, jonka vuoksi osa jää ilman rahoitusta.

    ”Tilanne varmasti yllättää osan viljelijöistä. Aiemmin kielteisiä päätöksiä ei juuri tullut, jos ehdot täyttyivät”, kertoo tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen MTK:sta.

    Kahden edellisen hallituksen aikana rahoitustilannetta on helpottanut se, että valtio on pääomittanut maatilatalouden kehittämisrahasto Makeraa, josta on saatu merkittävästi lisärahaa jaettavaksi investointitukiin. Nyt siellä ei ole jaettavaa investointeihin, jollei hallitus päätä pääomittaa Makeraa, Lappalainen kertoo.

    Linjaukset investointien kokonaisrahoituksesta ja rahoituksen jaosta eri tukikohteisiin on tehty edellisen hallituksen aikana. Sen jälkeen esimerkiksi rakentamisen ja energian kustannukset ovat nousseet, mikä on viljelijöiden näkökulmasta katsottuna muuttanut haun painotuksia. Myös valintaperusteita uudistettiin tälle rahoituskaudelle vastaamaan kauden tavoitteita.

    Ratkaisua rahoituksen lisäämiseksi seuraavaan hakuun etsitään, kertoo valtiosihteeri Päivi Nerg maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Hänen mukaansa ongelma on jaksotus. Rahoitusluokkien välille ei ole tällä hetkellä tavoitteena tehdä muutoksia, Nerg kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkatoasetus ei estä sellaisia nauta- ja lypsykarjatalouden rakennushankkeita, joita ei rakenneta metsämaalle, eikä peruskorjaushankkeita.

      Maatalous | Maatalouden investointitukien ja nuoren viljelijän aloitustuen haut ovat alkaneet – navettainvestointeja on kuitenkin siirrettävä myöhemmäksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalouden investointituki
    ely-keskus
    rahoitus
    cap-strategia
    maatilojen energiaprojektit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen