• Kysely: Koululaiset kaipaavat lisää luovuutta ja liikuntaa

    Enemmän kuin joka toinen koululainen toivoisi lisää harrastusmahdollisuuksia koulupäivän jälkeen.
    Enemmistö peruskoululaisista tahtoisi lisää harrastustunteja kouluun, mutta myös mahdollisuuksia käyttää koulun tiloja ja välineitä omaehtoiseen harrastamiseen. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Enemmistö peruskoululaisista tahtoisi lisää harrastustunteja kouluun, mutta myös mahdollisuuksia käyttää koulun tiloja ja välineitä omaehtoiseen harrastamiseen. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Maatalous
    18.3.201612:57
    STT

    "Lopetettaisiin toisten laittaminen paremmuusjärjestykseen ja pelattaisiin pelaamisen ilosta eikä siitä, että yritetään selvittää koko ajan, kuka on paras."

    Näin visioi eräs yhdeksäsluokkalainen tyttö koulujen harrastustoimintaa.

    Paljon itsenäistä toimintaa. Voitaisiin mennä aika ulkomaiden meiningillä: oppilaat saavat itse perustaa klubeja, joissa harrastetunteja järjestettäisiin, pohtii toinen samanikäinen tyttö.

    Heidän sekä lähes 120 000 muun valtakunnalliseen koululaiskyselyyn vastanneen kertomasta ilmenee, että peruskoululaiset tahtoisivat harrastaa enemmän taidetta, kulttuuria ja liikuntaa. Enemmistö tahtoisi lisää harrastustunteja kouluun, mutta myös mahdollisuuksia käyttää koulun tiloja ja välineitä omaehtoiseen harrastamiseen.

    Aikaisemmin Suomen koululaisilta ei ole kysytty heidän harrastuksistaan yhtä laajasti.

    Parkouria, ratsastusta, valokuvaamista...

    Taideharrastuksista koululaisia kiinnostavat erityisesti tanssi, musiikki ja valokuvaus. Liikunnan saralla suosittuja ovat jää- ja lumilajit, uinti sekä palloilulajit.

    Tyttöjen harrastustoivelistan kärjessä ovat valokuvaus ja kuvataide sekä tanssi, voimistelu, uinti, ratsastus ja kuntosali. Poikia innostavat erityisesti parkour, elokuva, animaatio, media- ja videotaide sekä jää- ja palloilulajit.

    Kyselyyn vastanneista 58 prosenttia toivoi lisää harrastusmahdollisuuksia koulupäivän jälkeen. Koulutuntien lomaan niitä toivoi reilu puolet vastanneista. Aamua ei pidetty aivan yhtä hyvänä aikana harrastamiselle: ennen koulupäivää harrastamaan tahtoi 21 prosenttia vastanneista ja 47 prosenttia vastusti ajatusta.

    Opetus- ja kulttuuriministeriö selvitti nuorten harrastustoiveita osana hallituksen kärkihanketta, jolla on määrä tuoda kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia useampien lasten ja nuorten ulottuville.

    Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan avustukset harrastustoiminnan järjestämiseen jaetaan kyselyyn vastanneiden koululaisten toiveiden perusteella paikkakuntakohtaisesti.

    Taide- ja kulttuuritoimijat voivat hakea avustusta lapsia ja nuoria kiinnostavien harrastetuntien järjestämiseen kouluissa tai läheisissä kulttuuritiloissa, Grahn-Laasonen sanoo tiedotteessa.

    Koululaisten vastauksista ilmenee, ettei harrastetunneilta toivota vain tekemistä, vaan myös kavereita ja tukea.

    Harrastustunnit ennen tai jälkeen koulun olisivat mukavia. Olisi kivaa, jos kaikkia asioita harrastavat saisivat sinne tulla. Siellä voisi harrastella ja jutella ja sen sellaista. Olisin kiitollinen, jos sellaista järjestetään, sanoo eräs viidesluokkalainen poika.

    Olisi hauskaa, jos aina harrastuksen jälkeen kysytään, vaivaako joku, toivoo puolestaan toista luokkaa käyvä tyttö.

    Artikkelin aiheet
    koululaiset
    harrastustoiminta
    luovuus
    liikunta
    kysely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle