• Timo Latva-Koivisto huoltaa koneet omin voimin ja ennakkoon – ”Myös vaihdettavien varaosien hinta on halvempi”

    Ilmajokelainen Timo Latva-Koivisto tekee talvikaudella kaikkien koneiden ennakkohuollot itse niin pitkälle kuin mahdollista. Tietokonehommat hän jättää ammattilaisille.
    Tilaajalle
    Ilmajokelainen viljelijä Timo Latva-Koivisto on tehnyt jo pitkään itse koneidensa ennakkohuollot. Hänen mukaansa perusasiat pystyy tekemään varsin helposti, ja siitä hyötyy myös taloudellisesti.
    Ilmajokelainen viljelijä Timo Latva-Koivisto on tehnyt jo pitkään itse koneidensa ennakkohuollot. Hänen mukaansa perusasiat pystyy tekemään varsin helposti, ja siitä hyötyy myös taloudellisesti. Kuva: Arto Takalampi
    Maatalous|Maatalouskoneet
    2.12.202504:00
    Arto Takalampi
    Ilmajoki

    Virpi ja Timo Latva-Koiviston sikatilalla Ilmajoen Koskenkorvalla on monipuolisessa viljelyssä yli 200 hehtaaria kaikkia puitavia kasveja. Vilja-alasta noin puolet käytetään tilan 700 lihasikapaikan sikalassa ja loput myydään. Härkäpapu menee kokonaan kotimaisena valkuaislähteenä sikalaan.

    Tilalla on käytössä kolme traktoria, leikkuupuimuri sekä normaalit työkoneet eli lietekärryjä lukuun ottamatta koko peltotyökoneketju.

    Timo Latva-Koiviston mukaan ajettavissa koneissa on jo sen verran tunteja, että niiden ennakkohuolto on tärkeää. Se korostuu etenkin puimurissa, sillä syksy on lyhyt ja puitavaa on paljon.

    ”Meitä on peltotöissä ja puinneissa lisäkseni poikamme sekä kausityöntekijä ja minulla on vielä sikalakin hoidettavana. Joten kiirettä riittää ja silloin koneiden on pelattava.”

    Virpi Latva-Koivisto on tilan ulkopuolella töissä.

    ”Huoltamalla koneet ennakkoon myös vaihdettavien varaosien hinta on halvempi. Kun niiden toimituksella ei ole kiire.”

    Timo Latva-Koivisto

    Talven aikana Latva-Koivisto käy niin traktorit kuin puimurinkin läpi. Puimurin hän puhdistaa, tarkistaa tekniikan ja vaihtaa tarvittavat osat ja suodattimet. Jos jokin osa on löysällä tai remmi on huono, se vaihdetaan ennakkoon eikä odotella sen katkeamista.

    Konehuoneen puolella ennakkohuolto kattaa moottorin venttiilien säätämisen sekä vesipumpun ja hydrauliikan pienten osien vaihtamisen. Käytännössä joka vuosi on jotain vaihdettavaa.

    ”Huoltamalla koneet ennakkoon myös vaihdettavien varaosien hinta on halvempi. Kun niiden toimituksella ei ole kiire, ne voi tilata maarahtina, joka on huomattavasti lentorahtia edullisempi”, hän korostaa.

    Timo Latva-Koiviston mukaan työkoneiden huoltaminen on periaatteessa yksinkertaista. Enemmän haastetta tuovat ainoastaan kasvinsuojeluruisku ja kylvökone, joissa on jo tekniikkaa sekä sähköhydrauliikkaa enemmän. Nyt vaihdettavana oli sähköinen ruiskutuspaineensäädin.
    Timo Latva-Koiviston mukaan työkoneiden huoltaminen on periaatteessa yksinkertaista. Enemmän haastetta tuovat ainoastaan kasvinsuojeluruisku ja kylvökone, joissa on jo tekniikkaa sekä sähköhydrauliikkaa enemmän. Nyt vaihdettavana oli sähköinen ruiskutuspaineensäädin. Kuva: Arto Takalampi

    Tietokonevikojen tullessa Latva-Koivisto nostaa suosiolla kädet pystyyn, koska puimurit ja traktorit ovat entistä teknisempiä eikä testereitä ole tilakäytössä.

    ”Omat taidot riittävät siihen, että virta pois, virta päälle. Ja jos se ei auta, silloin otan yhteyttä huoltomieheen. Sama koskisi isompia vaihteisto- tai moottoriremonttejakin, mutta onneksi sellaisia ei ole tullut.”

    Toimiva jälkimarkkina ja etenkin huolto ovatkin hänen mukaansa tärkeitä tiloille. Etelä-Pohjanmaa on voimakasta maatalousaluetta, joten maakuntakeskuksessa Seinäjoella ovat edustettuina ja siten valittavissa kaikki päämerkit ja niiden huolto.

    ”Konemerkkiä ei tarvitse valita sen mukaan, millä on toimiva jälkimarkkinointi.”

    Tilan traktorit ovat Valtroja ja puimuri New Holland. Latva-Koivisto antaakin kiitosta myös näiden merkkien huoltopäälliköille siitä, että he jakavat omatoimiselle huoltajalle auliisti huoltoneuvoja eivätkä pihtaa tietoa.

    ”Sieltä saa kullanarvoisia vinkkejä. Samoin huoltomiehen työtä kannattaa seurata silmä tarkkana ja ottaa siitäkin opikseen”, hän neuvoo.

    ”Huoltomiehen työtä kannattaa seurata silmä tarkkana ja ottaa siitäkin opikseen.”

    Timo Latva-Koivisto

    Peltotyökoneet ovat Latva-Koiviston mukaan yksinkertaisia huoltaa itse, vain kasvinsuojeluruisku sekä kylvölannoitin ovat haastavampia. Varsinkin ruiskussa on ollut jo vuosia sähköhydrauliikkaa mukana ja uusissa malleissa on entistä enemmän tietotekniikkaa.

    Latva-Koivisto tekee ennakkohuollot joko itse tai hänen apunaan on tilan työntekijä, jonka osuutta ja ammattitaitoa hän kiittelee.

    Koneista poiketen sikalan liemiruokkija vaatii jatkuvaa huoltoa, jonka Latva-Koivisto tekee itse. Laitteisto on jo 25 vuotta vanha ja käytännössä siihen on jo vaihdettu kaikki osat.

    ”Liemiruokkija on sikalan kannalta kriittinen, se ei voi olla poissa pelistä vuorokautta pidempään. Käsinruokinta ei ole mahdollista”, hän korostaa huollon merkitystä.

    Artikkelin aiheet
    Timo Latva-Koivisto
    ennakkohuolto
    koneiden huolto
    Suomalainen Maaseutu
    Maatalous
    Raskaat työajoneuvot
    Traktori
    Maatalouskoneet ja -tarvikkeet
    Ilmajoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta