• Imettäjälehmien hoivissa kasvaa terveitä vasikoita: "Vasikoille on luontaista syödä pieniä määriä kerrallaan"

    Ylösjoen maitotilalla on käytetty imettäjälehmiä kaksi vuotta ja kokemukset ovat hyviä.
    Aamupäivällä imettäjälehmien karsinassa on varsin unelias tunnelma.
    Aamupäivällä imettäjälehmien karsinassa on varsin unelias tunnelma. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    6.2.202206:00
    Maija Ala-Siurua

    "Vasikat kasvavat hyvin, koska niille on luontaista syödä monta kertaa päivässä pieniä määriä kerrallaan", Siiri Lumme kertoo. Lehmien utareterveys on erinomainen samasta syystä eli sen vuoksi, että niitä "lypsetään" usein. Vasikoilla ei juuri ole ollut ripuleita ja niistä kasvaa terhakoita ja reippaita, kun saavat viettää aikaa keskenään telmien.

    Imettäjinä on usein lehmiä, joiden maito pitäisi muuten lypsää erikseen. Syy voi olla esimerkiksi se, että poikimisen jälkeen lehmällä on taipumus lypsää liian solupitoista maitoa. Elintarvikkeeksi sellainen maito ei kelpaa mutta vasikoille kyllä.

    Imettäjälehmien kanssa elävät vasikat eivät niin sanotusti opi imemään toisiaan, vaikka sellaista voisi ajatella. Joskus on välitysvasikoiden ostajilta tullut palautetta, että uudella kotitilalla juoma-automaatti tai tuttisanko ei meinaa kelvata, Marjut Lumme kertoo.

    Vasikka on ensimmäiset 1–2 elinpäiväänsä oman emänsä kanssa. Tämän jälkeen se siirtyy imettäjälehmän hoiviin ja saa imeä 2–4 kuukautta. Imettäjälehmä pystyy oman vasikkansa lisäksi hyvin ruokkimaan 4–5 muuta, vaikka yksi vasikka kykenee päivässä juomaan jopa 20 litraa maitoa.

    Imettäjinä ovat vakiolehmät, jotka luonteensa puolesta hyväksyvät kaikkien vasikat, Lumpeet kertovat. Joukossa on muun muassa eräs tunnollinen lehmä, joka käy turvalla tökkimässä vasikkaa, joka ei sen mielestä ole käynyt ruokailemassa riittävästi.

    Lue lisää:

    Luonteikas palkintovasikka innosti kasvattamaan suomenkarjaa – "Tämä on työtä, vapaa-aikaa ja harrastus"

    Artikkelin aiheet
    imettäjälehmä
    vasikka
    maitotila
    karjatalous
    eläintenhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle