• Viljelijä ylistää suomalaista maatalousbyrokratiaa

    Maaseutuneuvoja ja viljelijä Pauli Pethman antaa tunnustusta viime aikoina paljon parjausta saaneelle Maaseutuvirastolle.
    Kirjoittaja kiittelee parjattua Mavia.
    Kirjoittaja kiittelee parjattua Mavia. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    11.1.201617:20
    MT toimitus

    "Maataloustukien maksu ennalta sovitun aikataulun mukaisesti onnistui lukuisista epäilijöistä huolimatta. Läheskään kaikissa EU-maissa tähän ei ole pystytty. Suomessa on", muistuttaa yksityinen maaseutuneuvoja Pauli Pethman maanantain Maaseudun Tulevaisuudessa.

    Hänen mukaansa ponnistus osoittaa virkamiehien sitoutumisen niin kunnissa, elykeskuksissa kuin Maaseutuvirastossa.

    Esimerkiksi Englannissa ei ollut viime keväänä mahdollista edes täyttää tukihakemuksia sähköisesti. Niinpä vain kolmasosa viljelijöistä sai perustuen joulukuussa, loput pyritään maksamaan tämän kuun loppuun mennessä.

    Kiitosta häneltä saa myös maa- ja metsätalousministeriö, joka kohtuullisti eläinpalkkioiden sanktiot noin 600 tilalta.

    Pethman muistuttaa, että tukimaksatusten myöhästyminen ei ole kotikutoinen vika vaan seurausta EU:n järjestelmien monimutkaistumisesta uuteen ohjelmakauteen siirryttäessä.

    "Niin EU:n kuin kansallisenkin tason vilpitön tavoite on tukien täsmäohjaus eli kohdentaminen. Enää ei vain löydy sellaista insinööriä, joka hanskaisi tämän kokonaisuuden", Pethman kirjoittaa.

    "Viljelijät kuitenkin tekevät kaikista arvokkaimman työn, tuottavat leivän tälle kansalle. Sääntöjä, ehtoja ja hallintohimmeliä tulee ja menee, mutta viljelijää tarvitaan aina."

    Pauli Pethmanin koko kirjoitus

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    Maaseutuvirasto
    Pauli Pethman
    byrokratia
    maataloustuet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle