• Humalahakuinen juominen puolittunut nuorilla työntekijöillä

    Työkykyisenä säilymisen riski on sen sijaan kääntynyt nousuun kovan työtahdin vuoksi.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    1.9.201512:32
    STT

    Humalahakuinen juominen on vähentynyt nopeasti nuoremmissa ikäryhmissä, kertoo työeläkevakuutusyhtiö Varman työhyvinvointiselvitys. Eniten parannusta on tapahtunut 18–29- ja 30–39-vuotiaiden ikäryhmissä, joissa humalahakuinen juominen on lähes puolittunut vuodesta 2009.

    Selvityksen mukaan korkean työkykyriskin kasvu on silti pysähtynyt ja kääntynyt jopa pieneen nousuun.

    Korkea työkykyriski on työntekijällä, joka ei usko pystyvänsä työskentelemään kahden vuoden kuluttua nykyisessä ammatissaan. Tänä vuonna näin arvioi 8,6 prosenttia työntekijöistä.

    Riskiin vaikuttavat erityisen selvästi työn vaatimukset ja työn kova tahti.

    Riski laski työntekijöiden keskuudessa vuodesta 2009 vuoteen 2013 yhteensä 2,3 prosenttiyksikköä,. Tämän vuoden tuloksissa heidän osuutensa kääntyi 0,4 prosenttiyksikön nousuun.

    Selvityksen mukaan hyvä kehitys työntekijöiden terveyden suhteen on kuitenkin jatkunut edelleen. Runsaan alkoholinkäytön lisäksi tupakanpoltto on vähentynyt kaikissa ikäryhmissä tänä vuonna.

    Suomalaisen työntekijän työkykyä ja hyvinvointia selvittävään tutkimukseen on osallistunut vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015 yhteensä 124 000 vastaajaa.

    Artikkelin aiheet
    humalahakuinen juominen
    työkyky
    nuoret työntekijät
    Varma
    työhyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle