• Tukes myönsi jälleen poikkeusluvan peittausaineelle – Avena toivoo sen rohkaisevan rypsin ja rapsin kylvöihin

    Uusi peittausaine oli käytössä Suomessa ensimmäisen kerran tänä vuonna.
    Ilman peittausta kirpat ovat suuri uhka rypsi- ja rapsikasvustoille.
    Ilman peittausta kirpat ovat suuri uhka rypsi- ja rapsikasvustoille. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    29.11.201918:01
    Juhani Reku

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt ensi kevääksi poikkeusluvan uudelle Buteo Start FS 480 -valmisteelle kevätrypsin ja -rapsin siementen teolliseen peittaukseen. Tehoaineena Buteo Start FS 480:ssa on flupyridifuroni.

    Tukes myönsi vastaavan poikkeusluvan Buteo-peittaukseen myös viime keväänä.

    Avena Nordic Grain Oy:n toimitusjohtaja Tero Heikkinen iloitsee Tukesin päätöksestä. Avena haki Buteo-peittaukselle poikkeuslupaa yhdessä MTK:n kanssa.

    ”Poikkeusluvan saaminen Buteo Start FS 480 -valmisteen käytölle kevään 2020 rypsin ja rapsin kylvöillä on todella toivottu uutinen”, Heikkinen toteaa Avenan tiedotteessa.

    Avenan tiedotteen mukaan valmisteen tehosta on saatu hyviä kokemuksia. Niiden perusteella se on vastannut aiemmin käytössä olleiden peittausaineiden tehoa alkukasvukauden kirppatuhoja vastaan.

    ”Toivomme, että päätös kannustaa viljelijöitä rypsin ja rapsin viljelyyn. Öljykasvien viljely on kannattava osa monipuolista viljelykiertoa”, Heikkinen sanoo.

    Aikaisemmin öljykasvien siemenet peitattiin yleisesti valmisteilla, joiden tehoaineina käytettiin neonikotinoideja eli synteettisia nikotiinin johdannaisia. Neonikotinoidien käyttöä kasvinsuojelussa rajoitettiin ja lopulta kiellettiin, koska niitä pidettiin syyllisinä pölyttäjien joukkokuolemiin.

    EU päätti kieltää neonikotinoidien käytön syksyllä 2013. Suomi sai kuitenkin vuosien ajan käyttää neonikotinoidivalmistetta öljykasvien siementen peittauksessa Tukesin myöntämällä poikkeusluvalla. Tälle vuodelle poikkeuslupaa ei myönnetty, koska uuden, korvaavan valmisteen myötä perustetta poikkeusluvalle ei enää ollut.

    Sen sijaan sokerijuurikkaan siementen peittaukseen poikkeuslupa myönnettiin vielä tällekin vuodelle.

    Lue myös:

    Öljykasvien peittaukseen uusi valmiste, vanhoille ei enää lupaa

    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen päätti: Poikkeusluvat neonikotinoideille perusteltuja

    Artikkelin aiheet
    Tukes poikkeuslupa
    Buteo Start FS 480
    rypsi ja rapsi
    Avena Nordic Grain Oy
    peittausaineet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle