


Metsänomistajat Hanna (31) ja Mikko Lumperoinen (32) katselevat tyytyväisinä viime joulukuussa hakattua reilun hehtaarin aukkoa Pusulan kirkonkylän kupeessa. Puunkorjuu onnistui hyvin ja nyt odotellaan risujen ajoa ja laikkumätästystä, jotta pottiputket pääsevät kilkattamaan toukokuussa.
"Itsenäisyyspäivän tienoissa täällä Länsi-Uudellamaalla oli hakkuulle sopivat kelit ja korjuu onnistui hyvin. Metsätiekin on hyvässä kunnossa, joten ongelmia puunajossa ei ollut", Hanna Lumperoinen kertoo.
Lumperoisen pariskunta hoitaa reilun 40 hehtaarin metsiään ammattimaisesti, sillä molemmat ovat koulutukseltaan metsänhoitajia. Metsien lisäksi heillä on Lohjalla 50 hehtaarin kasvinviljelytila. Mikko käy päivätöissä Tapiossa Pasilassa ja Hannan aika kuluu etupäässä perheen 1- ja 3-vuotiaita tyttäriä hoitaessa.
Sukupolvenvaihdos Hanna Lumperoisen vanhempien kanssa on tehty viisi vuotta sitten. Yrittäjillä onkin edessään poikkeuksellisen pitkä metsänomistajuusaika ja omien käsien jäljet ehtii nähdä hyvin tulevina vuosikymmeninä.
Nuoret yrittäjät osaavat vaatia laatua metsäfirmoilta.
"Puukaupat kilpailutamme itse ja kiinnitämme tarjouksissa erityistä huomiota puun katkontaan. Tähän asti siinä ei ole ollut huomauttamista. Muokkauksen tälle kuviolle otimme puut ostaneelta Metsä Groupilta", Mikko Lumperoinen kertoo.
"Edellisessä hakkuussa myimme osan puista pylväiksi ja se oli hyvä ratkaisu. Kuutiosta sai muutaman euron lisähinnan eikä muun tukin osuus juuri laskenut."
Huolellisella hoidolla yrittäjät tavoittelevat metsästään 4–5 prosentin tuottoa.
"Tavoitteeseen pääseminen edellyttää varhaisperkauksia ja taimikonhoitoa. Uudistaminen pitää tehdä hakkuun jälkeen heti seuraavalla kasvukaudella. Pelkkä kasvunmenetys yhdestä välivuodesta on noin 180 euroa hehtaarilta. Päälle tulevat vielä kasvavat heinäntorjuntakulut. Kun maanmuokkaus ja istutus tehdään huolella, ei heinäntorjuntaa tarvita yleensä lainkaan", Mikko Lumperoinen näkee.
Uudistamisen onnistumisesta kertoo aukon vieressä oleva, vuonna 2017 istutettu kuusentaimikko, jossa pisimmät taimet ovat jo lähes metrin mittaisia ja voivat erinomaisesti. Yksi syy hyvään alkuun on myös jalostetusta siemenestä kasvatetuissa taimissa, joiden kasvunopeus on viidenneksen nopeampi kuin metsikkösiemenestä kasvatettujen. Keväällä uudistettavalle kuviolle istutetaan mäntyä.
"Kuusta ei kannata laittaa joka paikkaan. Tämä alue on huonomman puoleista tuoretta kangasta, joten mänty on oikea valinta."
Mikko muistuttaa, että taimia ei kannata laittaa liian tiheään. Kuusella ja rauduskoivulla riittää nykysuositusten mukaan 1 600 ja männyllä 2 000 tainta hehtaarille. Kuusella ja männyllä suosituksen voi ylittää enintään viidenneksellä.
Raivaussahatyöt Lumperoiset hoitavat metsissään pääsääntöisesti itse. Tavoitteena on tehdä hoitotyöt niin ajoissa, ettei moottorisahan kanssa tarvitsisi metsään mennä.
"Jos joutuu nuoressa harvennusmetsässä tarttumaan moottorisahaan, on joku asia mennyt aikaisemmin pieleen."
Mikko Lumperoinen kannustaa metsänomistajia hyödyntämään sähköisiä apuvälineitä metsiensä hoidossa.
"Metsään.fi on hyvä peruspalvelu metsänomistajille. Se antaa suosituksia seuraavista metsänhoitotoimista. Suosituksia voi ja kannattaa myös pyytää metsäammattilaisilta."
Tapiossa kehitetään parhaillaan kaikille metsänomistajille tarkoitettua eTapio-palvelua. Kyseinen palvelu huomioi hoitosuosituksissaan metsänomistajan omat metsänhoidon tavoitteet sekä metsien hiilitaseen ja luontoarvot. Keväällä lanseerattava palvelu onkin Metsään.fi-palvelua monipuolisempi.
Isommille, ammattimaisesti toimiville metsänomistajille ja metsäpalveluyrittäjille Tapio tarjoaa edistyksellisempää ForestKIT-palvelua, jolla voi hallita laajempaakin metsäomaisuutta ja tehdä metsäsuunnitelmia.