• Sastamalassa aloitettiin nurminadan siemenen puinti lähes ennätysaikaisin

    "Sato-odotukset eivät ole kummoiset, alle 500 kiloa hehtaarilta", kertoo siemenviljelijä Juhani Reku.
    Nurminadan siementä puivat vuorotellen Tuomas Reku ja Ari-Pekka Mononen.
    Nurminadan siementä puivat vuorotellen Tuomas Reku ja Ari-Pekka Mononen. Kuva: Juhani Reku
    Maatalous
    25.7.201812:35
    Juhani Reku

    Sastamalassa Rekun tilalla aloitettiin nurminadan siemenen puinti maanantaina 23.7.

    Pellolle päästiin harvinaisen aikaisin. Ennätys on vuodelta 1988, jolloin puinti aloitettiin 21.7., siemenviljelijä Juhani Reku kertoo.

    Kaikkiaan nurminatahehtaareita on 16.

    "Sato-odotukset eivät ole kummoiset, alle 500 kiloa hehtaarilta."

    Vertaaminen entisaikojen kiloihin ei anna todellista kuvaa tilanteesta, koska nykylajikkeet tuottavat huonommin satoa, Reku sanoo. Koska nurminata on rehukasvi, jalostuksessa on satsattu biomassaan siementuotannon kustannuksella.

    Rekun tilalla viljellään myös siemenohraa, -kauraa- ja -vehnää.

    Nurminadan jälkeen puintivuorossa on kaura elokuun puolivälin tienoilla.

    Sadetta Rekun pellot eivät juuri ole saaneet. "Viikonloppuna satoi 10 milliä, josta ei paljon iloa ollut."

    Artikkelin aiheet
    nurminata
    siemenviljely
    Sastamala
    sato
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle