• Pankkivirkailijasta tuli maatalon emäntä kuin varkain

    Äitienpäivänä palkittavan Taru Välttilän ei ollut helppo sopeutua emännäksi. Tilan töiden ohella hän hoiti viisi lasta ja anoppinsa.
    Maatalous
    9.5.201510:00
    MT toimitus

    SOMERO (MT)

    Somerolainen Taru Välttilä hyppäsi pankkivirkailijan jakkupuvusta maatalon emännän saappaisiin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Sopeutuminen uuteen rooliin ei ollut helppo. Mallin katsominen anopista ei ainakaan tehnyt muutoksesta yhtään helpompaa.

    "Katselin, kun anoppi laittoi aamupalan, tiskasi, valmisti lounaan, tiskasi, keitti iltapäiväkahvin, tiskasi, leipoi, laittoi iltaruuan, tiskasi, teki iltapalan ja lopuksi vielä tiskasi", Välttilä muistelee ja nauraa.

    Päätyminen maatalon emännäksi ei ollut Välttilälle mikään lapsuuden haave — päinvastoin. Näin jälkikäteen häntä jopa naurattaa, että niin pääsi käymään ja vieläpä hieman varkain.

    "Kuinka lapsellinen voi ihminen olla, jos seurustelee ja menee naimisiin maatalon pojan kanssa, eikä tajua, mitä siitä seuraa. Tähänhän se juuri johtaa."

    Välttilä on kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen valintaansa, sillä se mahdollisti sen, että hän saattoi olla kotona, kun perheen kaikki viisi lasta olivat pieniä. Kun lapset olivat jo kouluikäisiä, Välttilä alkoi hoitaa samassa pihapiirissä asunutta anoppiaan, josta tuli loppuaikoinaan täysin liikuntakyvytön.

    "Aamulla kävin vaatettamassa anopin ja nostamassa pyörätuoliin. Ruuat syötin, laitoin päivälevolle, nostin taas istumaan ja illalla laitoin nukkumaan. Viikonloput olivat raskaimpia, koska silloin ei käynyt kotihoito."

    Lue lisää perjantain MT:stä!

    Artikkelin aiheet
    äitienpäivä
    maatalous
    Someron elämä
    Taru Välttilä
    perhe-elämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle