• Etujärjestö: Luomuviljelyyn varatut rahat uhkaavat valua pois – ”Luomuviljelijöiden osaamista ei olisi varaa menettää”

    Luomutuotanto parantaa kotimaisen ruuantuotannon huoltovarmuutta ja omavaraisuusastetta. Luomutuet uhkaavat nyt kuitenkin valua muualle, järjestö varoittaa.
    Tilaajalle
    Luomuviljelijöillä on kriittistä osaamista siitä, miten ruokaa pystytään tuottamaan myös kriisioloissa ilman tuontilannoitteita ja torjunta-aineita, Luomuliitto muistuttaa.
    Luomuviljelijöillä on kriittistä osaamista siitä, miten ruokaa pystytään tuottamaan myös kriisioloissa ilman tuontilannoitteita ja torjunta-aineita, Luomuliitto muistuttaa. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    6.5.202508:06
    Tuure Kiviranta

    Luomuliiton kevätkokous ilmaisi huhtikuussa syvän huolensa siitä, että luomulle korvamerkityt maataloustuet uhkaavat jäädä käyttämättä ja valua muuhun käyttöön.

    Vaikka valtion virallisena tavoitteena on lisätä luomuviljelyn osuus 20 prosenttiin viljelyalasta vuoteen 2027 mennessä, kuluvalla cap-kaudella kehitys on kulkenut aivan päinvastaiseen suuntaan, liitto sanoo tiedotteessaan.

    Kevätkokous vaatii, että luomulle varatut varat käytetään luomun tukemiseen.

    Luomuliitto huomauttaa, että luomuviljely paitsi tuottaa luomutuotteita markkinoille, myös parantaa kotimaisen ruuantuotannon huoltovarmuutta ja omavaraisuusastetta.

    Luomutuotannossa panosomavaraisuus on merkittävästi tavanomaista tuotantoa korkeampi. Luomussa ei käytetä synteettisiä lannoitteita tai torjunta-aineita.

    Tämä tekee luomusta kriisiajan näkökulmasta aidosti strategisen tuotantomuodon, liiton tiedotteessa muistutetaan.

    Kaikki synteettisten typpilannoitteiden raaka-aine sekä torjunta-aineet tuodaan Suomeen rajojen ulkopuolelta.

    ”Luomuviljelijöillä on kriittistä osaamista siitä, miten ruokaa pystytään tuottamaan myös kriisioloissa ilman tuontilannoitteita ja torjunta-aineita. Tätä osaamista ei ole varaa menettää”, painottaa Luomuliiton puheenjohtaja Janne Rauhansuu.

    Liiton mielestä olisi korkea aika avata luomukorvauksen laskentaperusteet.

    Luomukorvauksen avulla tuotetaan tiloilla myös merkittäviä ympäristö- ja ilmastohyötyjä, luonnon monimuotoisuutta sekä eläinten hyvinvointia.

    Tästä huolimatta luomukorvaus jää monissa tapauksissa pienemmäksi kuin eläintenhyvinvointi- ja ympäristökorvaukset, jotka eivät ole luomutuottajien haettavissa.

    Tukien epäsuhta yhdistettynä kiristyneisiin tuotantoehtoihin ja toistuvasti korotettuihin tarkastusmaksuihin on saanut monet tilat luopumaan luomusta.

    ”Tilanne on luomutuotannon näkökulmasta hyvin epäreilu. Eri tukimuotojen, jotka ovat toisensa poissulkevia, tulisi olla samanarvoisia”, Rauhansuu esittää.

    Luomuliiton kevätkokous huomauttaa myös, että luomukorvaus on pysynyt samalla tasolla ohjelmakaudesta toiseen, vaikka tuotantopanosten hinnat ovat nousseet, luomusiemenen käyttövaatimus tiukentunut, tarkastusmaksut kasvaneet ja byrokratia lisääntynyt.

    Liiton mielestä olisi korkea aika avata luomukorvauksen laskentaperusteet ja arvioida sen taso uudelleen vastaamaan sekä todellisia kustannuksia että luomun moninaisia yhteiskunnallisia hyötyjä.

    Lisää aiheesta
    • Pienet luomutilat kamppailevat tarkastusmaksujen nousun kanssa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Luomu ahdingossa: 32 miljoonaa euroa jäämässä käyttämättä – Luomuliitto vaatii tarkastusmaksujen poistamista

    • Kiteeläinen Ari Hänninen on toisena pääosakkaana Maito Suoni Oy:ssä, jonka pellot siirtyivät vuonna 2017 luomuun. Nyt tila siirtyy takaisin tavanomaiseen tuotantoon.

      Maatalous | Luomuliitto: Hallinnon tekemät päätökset ajavat luomutuottajat ahtaalle

    Artikkelin aiheet
    luomuviljely
    maataloustuet
    Luomuliitto
    huoltovarmuus
    kestävä ruuantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia