• 1 800 tilaa lopetti vuodessa

    Suomessa oli viime vuonna 50 999 maatalous- ja puutarhayritystä, Luonnonvarakeskus kertoo.
    Neljännes viljelijöistä on alle 43-vuotiaita. 21-vuotias Antti Pukara Honkajoelta on yksi heistä.
    Neljännes viljelijöistä on alle 43-vuotiaita. 21-vuotias Antti Pukara Honkajoelta on yksi heistä. Kuva: Jussi Partanen
    Maatalous
    18.2.201612:58
    Satu Lehtonen

    Tilojen määrä väheni vuodessa noin 1 800 kappaletta eli reilut kolme prosenttia.

    Käytössä oleva peltoala oli keskimäärin 44 hehtaaria. Tilojen keskikoko kasvoi vuodessa 1,5 hehtaaria.

    Perheviljelmillä viljelijöiden keski-ikä oli 50,8 vuotta. Neljännes viljelijöistä oli alle 43-vuotiaita ja toinen neljännes yli 59-vuotiaita.

    86 prosenttia tiloista oli viime vuonna perheviljelmiä ja kahdeksan prosenttia maatalousyhtymiä. Perikuntia oli vajaat kolme prosenttia ja osakeyhtiöitä alle kaksi prosenttia.

    Luonnonvarakeskuksen tilastoista löytyy muun muassa maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä alueittain, tuotantosuunnittain ja taloudellisen koon mukaan.

    Luken tilaston tilamäärä on pienempi kuin tukia viime vuonna hakeneiden tilojen määrä. Luken tilastossa ovat mukana vain ne tilat, joiden laskennallinen taloudellinen tuotos ylittää 2 000 euroa, aktuaari Jaana Kyyrä Lukesta kertoo.

    Kaikki kotieläintilat yltävät hänen mukaansa rajan yli, mutta pienimmät viljatilat eivät. Peltoalasta noin prosentti jää tilaston ulkopuolelle.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    puutarhatalous
    Luonnonvarakeskus
    tilastot
    maatalousyrittäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle