• Pölytyspalvelusta ympäristökorvausta

    Maatalous
    18.2.201515:00
    Maija Ala-Siurua

    Viljelijät voivat saada mehiläisten tekemästä pölytyspalvelusta ympäristökorvausta, jos he voivat todistaa, että heillä on käytössä Prestop Mix -harmaahomeen torjunta-ainetta ja pölyttäviä mehiläispesiä.

    Korvaus on 500 euroa vuodessa hehtaaria kohden ja mehiläispesiä on oltava vähintään kaksi hehtaaria kohti, kertoo ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Kenellä tahansa on mahdollisuus vuokrata mehiläispesiä. Pölytyspalveluita tarjoavien mehiläistarhaajien yhteystiedot ovat Suomen Mehiläishoitajain liiton (SML) verkkosivuilla.

    Jos sivuilla ei ole sopivaa tarhaajaa, SML auttaa löytämään lähimmän.

    Sivuilla on lisäksi sopimuspohja pölytyspalvelun ostamiseen ja pölytysesitteet. SML kannustaa aina tekemään kirjallisen sopimuksen.

    Yhden mehiläispesän vuokraus maksaa noin 60–150 euroa kasvukaudessa. Hinta vaihtelee muun muassa sijainnin ja pölytettävän kasvin mukaan.

    Palvelun tilaajan kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi rajoitukset kasvinsuojeluaineiden käytössä.

    Mehiläisten ansiosta esimerkiksi rypsisato voi nousta neljänneksellä ja omenan sato lähes puolella. Myös mustikan ja puolukan sato lisääntyy, jos läheisyydessä on mehiläispesiä.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pölytyspalvelu
    ympäristökorvaus
    mehiläiset
    viljely
    Suomen Mehiläishoitajain liitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle