• ATL: Arlan tavoitteena ottaa lehmien metaanipäästöjä hillitsevä lisäaine käyttöön Ruotsissa

    Bovaerin käyttö on herättänyt kiivasta keskustelua muun muassa Ruotsissa, Britanniassa ja Suomessa.
    Lehmien metaanipäästöt ovat kuuma puheenaihe.
    Lehmien metaanipäästöt ovat kuuma puheenaihe.  Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Maidontuotanto
    1.2.202513:00
    Maija Ala-Siurua

    Meijerijätti Arla kertoo, että sen tavoitteena on ottaa Bovaer-rehunlisäaine käyttöön Ruotsissa. Asiasta uutisoi ruotsalainen ATL. Toistaiseksi Bovaer ei ole käytössä millään Arlan maitotilalla Ruotsissa, koska tuote on kallis: vuosikustannus on noin 100 euroa/lehmä.

    ”Tavoitteenamme on ottaa Bovaer vähitellen käyttöön myös Ruotsissa, mutta siihen tarvitaan ratkaisuja rahoituksen järjestämiseksi”, sanoo Arlan viestintäpäällikkö Max Wallenberg ATL:lle.

    Bovaer estää lehmän pötsissä entsyymitoiminnan, jonka tuloksen syntyy metaania.

    ”Näemme Bovaerin pienenä mutta tärkeänä palasena ilmastovaikutuksen vähentämisessä”, Wallenberg sanoo.

    Arlalla on yli 8 000 maidontuottajaa Ruotsissa, Tanskassa, Britanniassa, Saksassa, Alankomaissa, Belgiassa ja Luxemburgissa.

    Arla toteutti vuonna 2023 pilottiprojekteja Bovaerin käytöstä Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Ruotsissa projektiin osallistui viisi maatilaa.

    ”Lisäaine on hyväksytty 68 maassa ja kaikki tutkimukset osoittavat, että se on täysin vaaraton sekä lehmille että ihmisille”, Wallenberg kertoo.

    EU:ssa Bovaer on ollut hyväksytty vuodesta 2022. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (Efsa) mukaan tuote ei ole vaarallinen eläimille, tuottajille tai kuluttajille, jos sitä käytetään oikein.

    Ruotsin pohjoisimman meijerin Norrmejerierin tuottajat ovat käyttäneet Bovaeria tammikuusta 2023 lähtien. Meijerillä on verkkosivujensa mukaan noin 300 maidontuottajaa.

    ”Ymmärrämme, että voi esiintyä huolta, kun asioita irrotetaan asiayhteyksistään.” Stina Printz

    Bovaerin käyttö on herättänyt kiivasta keskustelua muun muassa Ruotsissa, Britanniassa ja Suomessa.

    Ruotsissa esimerkiksi maan maidontuottajien järjestö Mjölkbönder on kritisoinut lisäaineen käyttöä mielipidekirjoituksessa ATL-lehdessä ja kehottanut ruotsalaisia meijereitä lopettamaan Bovaerin käytön.

    Britanniassa sosiaalisessa mediassa roihahti kiivas keskustelu, kun Arla kertoi viime joulukuussa aloittavansa kokeilut Bovaerin käytöstä 30 brittiläisellä maatilalla.

    Wallenbergin mukaan oli yllätys, miten nopeasti Bovaeria koskeva väärä tieto Britannissa levisi. Hänen mukaansa tilanne on sekä surullinen että huolestuttava.

    ”Ymmärrämme, että voi esiintyä huolta, kun asioita irrotetaan asiayhteyksistään. Siksi on tärkeää tiedottaa Bovaerin taustalla olevasta tutkimuksesta ja sen positiivisista vaikutuksista ilmastoon”, sanoo ATL:lle Norrmejerierin vastuullisuusjohtaja Stina Printz.

    ATL: Arla: ”Vår ambition är att införa Bovaer i Sverige”

    ATL: Paulina West har gett sina kor Bovaer i två år: Ingen skillnad

    Lisää aiheesta
    • Lehmä röyhtäilee metaania noin 400 litraa päivässä.

      Lehmien metaaniröyhtäilyt kuriin – rehuihin lisättävä aine pienentää päästöjä

    Artikkelin aiheet
    Arla
    Bovaer
    metaanipäästöt
    ilmastovaikutus
    maidontuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle