• Maitokriisi iskee jo matalien kustannusten Uuteen-Seelantiin

    Uusi-Seelanti syyttää Eurooppaa hintojen polkemisesta. Viljelijöiden maksuvaikeuksien pelätään lisääntyvän.
    Eurooppalainen maidontuotanto ärsyttää uusseelantilaisia.
    Eurooppalainen maidontuotanto ärsyttää uusseelantilaisia. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    22.2.201610:25
    Tuure Kiviranta

    Uusiseelantilaiset tuottajat, meijerit ja rahoitusala ovat näreissään Euroopan kasvavalle maidontuotannolle, mikä polkee hintoja maailmanlaajuisesti. Maitomarkkinan kehittymisellä on vaikutusta koko Uuden-Seelannin kansantalouteen.

    Maan valtiovarainministeri varoitteli pankkeja tuottajahintojen laskun vaikutuksista viljelijöiden lainanhoitokykyihin, sillä tilanne markkinoilla näyttää jatkuvan pitkään heikkona.

    Uudessa-Seelannissa maidontuotanto on hiukan vähentynyt laskevien hintojen takia. Euroopan tuotannon kasvu kuitenkin korvaa pienen vähentymisen muualla maailmassa, kertoo verkkosivusto Agrimoney.com.

    Suomessa maitoa tuotettiin tammikuussa 1,4 prosenttia vuodentakaista vähemmän, kertoo Gallup Elintarviketieto.

    Tammikuun poikkeuksellisen kovat pakkaset olivat osasyynä tuotannon putoamiseen, mutta myös luopujia oli vuodenvaihteessa keskimääräistä enemmän.

    Koko vuoden 2016 tuotannon ennustetaan Suomessa olevan yhtä suuri kuin viime vuoden maitomäärä.

    Artikkelin aiheet
    maitokriisi
    maidontuotanto
    Uusi-Seelanti
    Euroopan maat
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle