• Noin 80 000 vierasta kokoontui suviseuroille Pyhäjoelle

    Pellolle rakennettu juhlakaupunki on täysin omavarainen palvelujen suhteen. Vain polttoainetta pitää ostaa muualta.
    Kuva: Matti Kärkölä
    Maatalous
    29.6.201416:18
    MT toimitus

    Perjantaista maanantaihin kestäviin suviseuroihin Pyhäjoelle odotetaan jopa yli 80 000 seuravierasta. Säätä on valiteltu yleisesti kylmimmäksi mitä useimmat seurakävijät muistavat kokeneensa.

    Juhlakaupunki on täysin omavarainen kaikkien palvelujen suhteen. Oikeastaan vain yksi matkalaisten tarvitsema tuote on sellainen, jota ei voi hankkia seura-alueelta: polttoainetta pitää ostaa seurakentän ulkopuolelta.

    Juhlien valmistelut ovat olleet usean vuoden mittainen projekti maan vuokraamisineen, viljelysuunnitelmineen ja seurakentän valmisteluineen. Paikan päällä tehdään tuhansia talkootunteja. Siihen perustuu sekin mediassa ihmetelty seikka, että ruoka-annokset maksavat vain kolme euroa.

    Siikajoelta kotoisin olevan Ari-Pekka Toppilan perhe käy suviseuroissa joka kesä. Lestadiolaisia on Toppilan suvussa ainakin kolmessa polvessa.

    ”Uskon merkitys on niin arkipäiväistä ja kokonaisvaltaista, että sitä ei tule päivittäin edes ajateltua. Se kuuluu niin luonnollisena osana elämään, että olisi vaikea kuvitella, miten muutoin asiat voisivat ollakaan”, Ari-Pekka Toppila kertoo.

    Lahdessa vietetään viikonloppuna valtakunnallista Evankeliumijuhlaa. Kävijöitä on sunnuntain arvion mukaan 12 000–13 000.

    Artikkelin aiheet
    Suviseurat
    Pyhäjoki
    lestadiolaisuus
    uskonnollinen tapahtuma
    juhlakaupunki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle