• Reuters: Ranskassa satoja tuhansia kanoja kuollut kuumuuteen

    Äärimmäinen helle Ranskassa aiheuttaa massiivisia siipikarjakuolemia.
    Helteet voivat olla eläimelle tappavia. Kuvituskuva.
    Helteet voivat olla eläimelle tappavia. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Eläimet ja kasvit
    26.6.202616:15
    Onni Puutio

    Uutistoimisto Reuters kertoo Ranskassa ennätyksellisen helteen tappaneen satoja tuhansia siipikarjaeläimiä.

    Kuolemia on ollut erityisesti Bretagnen ja Pays de la Loiren alueilla, jotka tuottavat lähes 60  prosenttia maan siipikarjasta. Kuumuus on ylittänyt ruhonkeräysjärjestelmän kapasiteetin ja viranomaiset harkitsevat tilakohtaisia hautauksia.

    Kanankasvattaja Clement Blanchard kertoo Reutersille menettäneensä muutamassa päivässä 700 kanaa, kun normaalisti kuolee vain yksi tai kaksi päivässä.

    "Eläimille käy sama kuin meille: ne kärsivät valtavasti helteestä ja silloin kuolleisuus on poikkeuksellisen korkea."

    Siipikarjateollisuuden edustajat kuvailevat kuolemia massiivisiksi. Myös nautakarja kärsii kuumuudesta.

    ”Maidontuotanto on laskenut 15–20 prosenttia, kun eläimet hakevat viilennystä ja juovat enemmän, kertoo lypsykarjatilallinen Frédéric Vincent.

    ”Ne vain seisovat ja yrittävät saada happea. Tilanne on todella haastava ihmisille sekä eläimille, hän kertoo Reutersin haastattelussa.

    Ranska on Euroopan kolmanneksi isoin siipikarjan tuottaja Espanjan ja Puolan jälkeen.

    Helleaalto on koetellut nyt Etelä-Eurooppaa. Kouluja ja työpaikkoja on suljettu, sähkönjakelussa on ollut ongelmia ja viljelijät on pakotettu keräämään satoa yöllä. Lähes sadan miljoonaan ihmisen arvioidaan kokevan yli 35 asteen lämpötiloja.

    Reuters: Lämpöaalto tappaa siipikarjaa Ranskassa

    Lisää aiheesta
    • Siivekkäitä saa päästää ulkoilemaan vasta kesäkuussa. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | Kesäkanat tai -lampaat mielessä? Tarkista ensin nämä eläinten pidon vaatimukset

    • Apteekin lämpötilamittari huikenteli keskiviikkona Toulousessa huimissa hellelukemissa. AFP/LEHTIKUVA.

      Sää | Helleaalto koettelee Eurooppaa: suurin osa kärvisteli yli 30 asteen lämmössä keskiviikkona

    Artikkelin aiheet
    Ranska
    helleaalto
    siipikarjakuolema
    Reuters
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle