

Maitoyrittäjät Katriina Hemminki ja Juha Korpela melkein lauleskelevat kulkiessaan viisi kuukautta vanhassa robottinavetassaan. Työnkuva muuttui huomattavasti aikaisempaan lypsyasemapihattoon verrattuna. Yrittäjät pystyvät hoitamaan 140 lehmään kasvavan karjan kahdestaan.
”Työaikaa kuluu päivittäin yhtä paljon kuin ennen, mutta työn muoto muuttui. Nyt voidaan keskittyä enemmän eläinten tarkkailuun. Tuotoksen paraneminen kertoo, että eläimet tykkäävät uudesta navetasta”, Hemminki tiivistää.
Vuodesta 1991 yrittäjänä toiminut Korpela on samaa mieltä.
”Ilma on raikas, kun molemmin puolin on verhoseinät ja pihatto on pienellä mäellä.”
Korpela on ollut erityisen tyytyväinen Lelyn automaattiruokintajärjestelmään.
”Ruokintarobotti on ainoa työntekijämme. Se on toiminut todella hyvin. Ruokinta on tarkkaa ja työaikaa ja polttoainetta säästyy”, Korpela mainitsee.
Apevaunu kulkee jokaisella kierroksella noin sadan metrin matkan ulkona. Mennyt talvi ei ole aiheuttanut hankaluuksia robotille.
”Lumi ja pakkanen eivät haittaa, koska robotin kulkureitti pidetään sulana sähkövastuksilla”, Hemminki kertoo.
Robotti tekee ruokintakierroksen kerran tunnissa. Ruokintajärjestelmä täyttää automaattisesti kahden kuution säiliön ja sekoittaa appeen.
Ruokintaa varten on rakennettu erillinen rakennus 50 metrin päähän navetasta. Pihaton ja rehukeittiön väliin on jätettyä tilaa mahdolliselle pihaton laajennukselle.
”Täytän rehuvaraston 1,5 kertaa viikossa. Varastossa on 36 ruutua, joihin rehukomponentit nostellaan."
Järjestelmä hälyttää kännykkään, jos jokin komponentti on loppumassa. Rehun tekoon ja jakamiseen kuluu työaikaa vain neljä tuntia viikossa”, Korpela kuvailee.
Appeessa on säilörehun lisäksi rypsirouhetta, heinää, jauhettua ohraa, juurikasleikettä ja kivennäisiä. Appeeseen lisätään myös vettä.
Ruokkija valmistaa kolmea eri apetta: lypsylehmille, umpilehmille ja poikimista odottaville. Apereseptit tulevat NHK Keskuksen ruokintasuunnittelijalta.
Seosrehun lisäksi lehmät saavat täysrehua roboteilta. Säilörehun ja osan viljasta tila tuottaa itse 107 hehtaarin viljelyalallaan.
Korpela perustelee ruokintarobotin hankintaa hinnalla ja helppoudella.
”Jos olisin valinnut tavallisen apevaunun, sen eteen olisi pitänyt ostaa traktori. Lisäksi olisi tarvittu rehunsiirtäjärobotti ruokintapöydille."
"Kokonaisuuden hinta olisi ollut suunnilleen sama kuin ruokintarobotilla. Traktorin hankintaan ei saa investointitukea, robotin hankintaan sai.”
”Traktori-apevaunuyhdistelmä olisi kuluttanut paljon polttoainetta. Nyt sähköön kuluu noin kuusi euroa päivässä. Olen laskenut, että robotti maksaa itsensä takaisin noin kolmessa vuodessa”, Korpela toteaa.
Entistä parempi elinympäristö ja tarkka ruokinta ovat nostaneet keskimääräisen päivämaitotuotoksen 26 kilosta 34 kiloon. Lehmät käyvät lypsyllä 2,8 kertaa päivässä.
NHK Keskuksen toimittaman Robora-pihaton ja Lely Astronaut A5 -robottien valintaa Korpela perustelee huoltovarmuudella ja valmistajan pitkällä robottihistorialla.
”Lelyn huollot sijaitsevat Hämeenlinnassa ja Huittisissa. Apu on lähellä, jos sitä tarvitaan.”

2 300-neliöisen pihaton kustannusarvio koneistuksineen, rehuvarastoineen ja laakasiiloineen oli kaksi miljoonaa euroa. Korpelan mukaan arvio ylittyi jonkin verran.
Rakentamisessa yrittäjät vastasivat navetan pohjan tekemisestä. Rakennus valmistui kuudessa kuukaudessa, kun oli luvattu.
Aiemmin asemalla lypsetyt lehmät oppivat Korpelan mukaan nopeasti robottinavetan tavoille.
”Käyttöönotto meni hienosti ja lehmät liikkuivat hyvin. Toisena päivänä kymmenkunta 45 lehmästä piti hakea lypsylle, seuraavina päivinä enää kolme. Uuden navetan käyttöönotto vei vain päivän. Yhtään lehmää ei tarvinnut laittaa pois.”
Tulevina kuukausina 160-paikkainen pihatto täyttyy eläimistä. Maaliskuun puolessavälissä lypsyssä oli 80 lehmää. Kesän loppuun mennessä lypsyyn saadaan 120–130 lehmää. Lehmiä on kasvatettu itse ja osa on ostettu muilta tiloilta.