• Länsi-Savo: Norpille rakennetaan pesäkinoksia Saimaalla

    Vapaaehtoiset ja tutkijat kasaavat kinoksia aamusta iltaan.
    Vapaaehtoisten tavoitteena on tehdä yli 100 apukinosta saimaannorppien pesinnän onnistumiseksi.
    Vapaaehtoisten tavoitteena on tehdä yli 100 apukinosta saimaannorppien pesinnän onnistumiseksi. Kuva: Jouko Kuosmanen
    Maatalous
    22.1.201613:38
    Terhi Torikka

    Saimaannorpan pesintää turvaavia apukinoksia alettiin rakentaa eri puolilla Saimaata eilen, kertoo Länsi-Savo -lehti

    Työ jatkuu viikonloppuna. Tavoitteena on tehdä yli 100 apukinosta. Mukana on Maailman luonnonsäätiö WWF:n vapaaehtoisia ja Itä-Suomen yliopiston tutkijoita.

    Metsähallituksen organisoimaan työhön ryhdyttiin, sillä lunta ei ole kasautunut rantoihin riittävästi. Pesinnän onnistumiseen tarvitaan noin metrin korkuinen lumivalli.

    "Uskon, että kolaamme kinoksia viime vuotta enemmän. Lumitilanne on tällä hetkellä vaihteleva. Isojen selkien luodoilla tilanne on hyvä, mutta sokkeloisimmilla ja suojaisemmilla lumelle on tarve", Metsähallituksen suojelubiologi Miina Auttila kertoo.

    Koska lumi on melko kevyttä, sitä pitää myös tiivistää tamppaamalla. Liian höttöinen kinos ei ole hyvä paikka pesälle.

    Ensimmäiset kinokset kolattiin tutkimuskäyttöön alkuvuonna 2010. Työtä jatkettiin kolmen talven ajan, jonka jälkeen ne todettiin toimiviksi. Vuonna 2014 apukinoksia kolattiin noin 240 ja viime vuonna noin 60 kappaletta.

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    Saimaa
    luonnonsuojelu
    WWF
    Metsähallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle