• USA:n lihateollisuus monille vaarallinen työpaikka

    Siirtolaiset tekevät Yhdysvaltain lihateollisuudessa töitä turvallisuutensa kustannuksella.
    Maatalous
    2.11.201215:50
    MT toimitus

    Moni Yhdysvaltain keskilännessä lihateollisuudessa työskentelevä tekee töitään vaarallisissa oloissa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Midwest Coalition for Human Rights (MCHR).

    Teollisuuslaitoksissa on puutteita niin työturvallisuudessa kuin työoloissakin. Tehtaissa ja pakkaamoissa tahti on liian kiivas, mikä on aiheuttanut monille työntekijöille vammoja.

    Monissa työpaikoissa työntekijät myös altistuvat vaarallisille kemikaaleille, järjestö kertoo.

    Lisäksi tehtaista on raportoitu esimiesten epäasiallista käytöstä ja syrjintää.

    Suuri osa keskilännen lihanjalostuslaitosten työntekijöistä on siirtolaisia, jotka ovat lähtöisin muun muassa Latinalaisesta Amerikasta.

    http://www.midwesthumanrights.org

    Artikkelin aiheet
    lihateollisuus
    työturvallisuus
    siirtolaiset
    ihmisoikeudet
    Midwest Coalition for Human Rights
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle