• Typpi saattaa nyt olla vähissä

    Maatalous
    8.5.201316:00
    MT toimitus

    VIHTI (MT)

    Syksyn runsaat sateet ovat todennäköisesti huuhtoneet pellot melko tyhjiksi liukoisesta typestä. Se kannattaa ottaa huomioon lannoitussuunnitelmaa tehtäessä, Yaran johtava agronomi Raimo Kauppila sanoo.

    Yaran Kotkaniemen koetilalla Vihdissä käynnistettiin maanantaina maanäytteiden otto liukoisen typen määrityksiä varten.

    Kotkaniemessä satoi syys–marraskuussa 260 milliä, Kauppila kertoo. Näin runsaat sateet ovat todennäköisesti vieneet mukanaan melkoiset määrät typpeä.

    ”Normaalisti kivennäismaassa on keväällä noin 20 kiloa liukoista typpeä hehtaarilla. Lannoitussuositukset on tehty tällä perusteella”, Kauppila kertoo.

    ”Nyt sitä on ihan varmasti vähemmän, joten maasta ei saada niin paljon apuja kuin tavallisesti.”

    Maan liukoisen typen määrään vaikuttaa moni asia.

    Jos puinnin jälkeen on pitkään lämmintä, typpeä mineralisoituu liukoiseen muotoon paljon.

    Sitä voi olla syksyllä paljon maassa myös, jos kasvit eivät kuivan kesän takia ole pystyneet käyttämään lannoitetyppeä tehokkaasti.

    Myös karjanlanta nostaa syksyn typpimäärää, koska sen ravinteet vapautuvat hitaasti.

    Typpeä on paljon myös apilapitoisen nurmen kynnön sekä herneen jälkeen.

    Vähäsateinen syksy ja hidas lumen sulaminen keväällä säilyttävät liukoisen typen maassa, sateinen syksy ja kevään runsaat sulamisvedet verottavat sitä.

    Kotkaniemessä typpitilanne määritetään typpisalkun avulla. Niitä on viljelijöillä paljon, ja ne kannattaa nyt ottaa käyttöön, Yaran tutkimusagrologi Mikko Ilomäki sanoo.

    Jos välineitä ei ole itsellä, näytteen voi lähettää laboratorioon tutkittavaksi.

    Näytteen voi ottaa siinä vaiheessa, kun maa alkaa lähestyä kylvökuntoa.

    ”Kun pellolle pääsee nappaskengillä”, Ilomäki havainnollistaa.

    Jos näytettä ei heti ehdi analysoida tai lähettää laboratorioon, se kannattaa säilyttää jääkaapissa tai pakastaa, hän muistuttaa. Kun näyte lämpenee, sen liukoisen typen pitoisuus alkaa muuttua.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    typpi ja lannoitus
    maanäytteet
    Vihti
    Yara
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle